perjantai, 04 syyskuu 2020 22:40

U18 SM-sarjan kausi käynnistyi Tampereen paikallisottelulla – Tapparan Arttu Kärki teki kauden avausmaalin

Kirjoittanut
ERINOMAISUUDEN TAVOITTELU
Kuvituskuva. Kuvituskuva. Pasi Mennander

Tappara ja Ilves ottivat varaslähdön U18 SM-sarjan kauteen perjantai-illan paikalliskamppailullaan. Tappara korjasi kauden avausvoiton maalein 5–3.

Ottelun ja koko kauden avausmaalista vastasi Tapparan puolustaja Arttu Kärki. Maali syntyi peliajassa 4.42 Joni Virolaisen ja Verneri Ahosen syötöistä.

Tappara karkasi voittoon ottelun toisessa erässä. Avauserän jälkeen tilanne oli 2–2, mutta toisen erän ensimmäisellä puolikkaalla Tappara iski kahdesti Eemil Raution ja Joonatan Rouhiaisen toimesta.

Ilves kavensi toisen erän lopulla 4–3:een, mutta päätöserän ainoasta maalista vastasi Tappara.

Ottelun paras pistemies oli Tapparan Maxim Korpimäki kahdella maalillaan. Tapparan maalivahti Henri Karppinen torjui 28 kertaa, Ilveksen Arttu Aholalle merkittiin 43 torjuntaa.

Kausi pyörähtää todenteolla käyntiin lauantaina, jolloin ohjelmassa on seitsemän ottelua. Kaukalossa ovat muut joukkueet paitsi Tappara, Ilves, Jukurit ja K-Espoo. Kaksi viimeksi mainittua avaavat kautensa sunnuntaina, jolloin ohjelmassa on viiden ottelun kierros.

Arttu Kärjen pelaajakortti
Ottelun Tappara–Ilves tilastotapahtumat tulospalvelussa
U18 SM-sarjan otteluohjelma


Arttu Kärki poseerasi leijonapaidassa U17:n maajoukkueleirillä elokuun alussa.


Lauantain ottelut:
12:00 KooKoo   - HPK
12:40 K-Vantaa – Lukko
13:00 KalPa    – Sport
13:50 HIFK     – TPS
15:30 Kärpät   – JYP
16:00 Pelicans – SaiPa
16:30 Ässät    – Jokerit

Sunnuntain ottelut:
12:50 Jukurit  – Pelicans
14:20 TPS      – K-Vantaa
16:00 Ilves    – KalPa
16:00 Kärpät   – Sport
16:50 K-Espoo  – SaiPa

 

Olet nyt

Lisää U18 SM-sarjan uutisia

Etsi sivustolta