keskiviikko, 19 marraskuu 2014 12:52

Suomi-sarja // Red Ducksin päävalmentaja Pete Suonpää: ”Oppirahat alkaa olla maksettu”

Kirjoittanut

Suomi-sarjassa toiseksi viimeisenä olevan vaasalaisen Red Ducksin alkukausi oli haastava, ja joukkue ei välttynyt tappioputkiltakaan. Nyt peli on kuitenkin alkanut kulkea.

Vaasalaisjoukkue lähti maaottelutauolle voitto taskussaan, ja viime viikon otteluista kertyi kaksi voittoa lisää. Red Ducksin kuntokäyrä osoittaa siis tällä hetkellä vahvasti ylöspäin.

- Oppirahat alkavat olla maksetut. Maksoimme alkukauden aikana kovaa hintaa siitä, että joukkue uusiutui kovasti ja saatiin kasaan melko myöhään. Pelaajilta puuttui syvä luottamus joukkuekavereiden osaamiseen ja tekemiseen, Red Ducksin päävalmentaja Pete Suonpää kertoo Kiekko-Pohjalaisen haastattelussa.

- Joukkuehenki on koko ajan ollut harjoituksissa hyvä ja tekeminen muutenkin hyvällä tasolla. Emme kuitenkaan saaneet kahden ensimmäisen sarjakuukauden aikana siirrettyä osaamista peliin. Sellainen on aika tuskallinen tilanne koko joukkueelle valmentajaa myöten.

Keskiviikkona Red Ducks kohtaa Pohjanmaan hegemoniaottelussa Kokkolan Hermeksen, jolta vaasalaiset nappasivat kaksi pistettä jo viime viikolla. Tiukka sarjaohjelma asettaa omat haasteensa joukkueille.

- Kauden aikana on hyvin vähän mahdollisuuksia hakea parannusta harjoittelun kautta. Meillä pelin loksahtaminen kohdilleen tapahtui pienten takaiskujen ja tunnollisen tekemisen kautta, Suonpää tuumii.

Lue koko haastattelu Kiekko-Pohjalaisesta.

 

Red Ducksin pistepörssin TOP 5

1) Mika Halava     14 8+9 =17
2) Markus Nässlin  16 7+7 =14
3) Oskari Hakomäki 14 3+10=13
4) Nicolas Wuolle  16 5+7 =14
5) Joshua Kossila  16 7+2 =9

 

Suomi-sarjan tämän viikon ottelut

Ke 19.11. Red Ducks    - Hermes
Ke 19.11. Jokipojat    - IPK
Ke 19.11. KOOVEE       - HC Satakunta
La 22.11. HC Satakunta - Jokipojat
La 22.11. S-Kiekko     - KOOVEE
La 22.11. FPS          - JHT
La 22.11. Bewe TuusKi  - HCIK
La 22.11. Hermes       - RoKi
La 22.11. Hunters      - Ketterä
Su 23.11. HCIK         - JHT
Su 23.11. HC Satakunta - Red Ducks
Su 23.11. PYRY         - Jokipojat
Su 23.11. Ketterä      - IPK


Sarjatilanne 18.11.

1.  FPS           15   69-49   33
2.  Jokipojat     14   61-41   31
3.  JHT           15   56-49   28
4.  Bewe TuusKi   15   66-46   26
5.  Hermes        16   68-65   26
6.  Hunters       17   58-65   26
7.  HC Satakunta  16   54-58   24
8.  S-Kiekko      18   53-70   24
- - - - - - - - - - - - - - - - -
9.  RoKi          14   51-41   20
10. PYRY          15   62-58   20
11. KOOVEE        16   52-55   18
12. IPK           14   49-53   18
13. Ketterä       14   42-49   18
14. Red Ducks     16   47-59   17
15. HCIK          15   48-78   16