perjantai, 08 marraskuu 2019 22:06

Ketterän Roope Mäkitalo Suomen Cupin voitosta: "Voi olla tyytyväinen, ehdottomasti tyytyväinen!"

Kirjoittanut Siiri Markkanen
Imatran Ketterä pääsi juhlimaan Suomen Cupin voittoa jo toisena vuonna peräkkäin. Imatran Ketterä pääsi juhlimaan Suomen Cupin voittoa jo toisena vuonna peräkkäin. Matti Nenonen

Imatran Ketterä juhli Hartwall Arenan perjantai-illassa toista peräkkäistä Suomen Cupin mestaruutta kaatamalla SaPKon lukemin 4-1 (1-0, 2-1, 1-0). Yksi ottelun avainpelaajia oli ykköskentän sentteri, tehot 1+1 nakuttanut Roope Mäkitalo.

Mäkitalon mukaan ennen kaikkea ehjä kokonaisuus oli avaintekijä, joka siivitti Ketterän voitonjuhliin.

- Mun mielestä aika ehjä esitys meiltä. Pelattiin aika kypsästi, vaikka myös sellaisia heikkojakin hetkiä tuli mistä kaveri sitten sai vähän paikkoja. Hyvin silti luotiin kaikki tarvittavat paikat mistä sitten saatiin tehtyä maalit.

Suomen Cupin osalta Ketterän kausi oli keskushyökkääjän mukaan hieman ailahteleva ja vaihteleva.

- Toi Suomen Cup oli meille oli aika sellainen kaksijakoinen. Siinä puolivälierissä ja välierissä aina se ensimmäinen ottelu otettiin turpiin vieraissa ja sitten kotona klaarattiin hienosti jatkopaikka. Että voi kyllä olla tyytyväinen, ehdottomasti tyytyväinen! Mäkitalo summaa kulunutta kautta.

Suomen Cup on isolle yleisölle varmasti hieman tuntematon sarja, mutta pelaajille itselleen sen merkitys on kuitenkin suuri.

- Iso merkitys tällä on, totta kai. Varsinkin itelleni kun tää on nyt ensimmäinen pokaali ikinä, niin tuntuu aika  hienolta! Muutenkin on kyllä kovia nää Suomen Cupin pelit, kaikki pelaa täysillä ja hyviä joukkueita siellä on vastassa. Hauskaa näitä on pelata!

Finaaliin yltäneet joukkueet ovat olleet selvillä jo pidemmän aikaa, joten vastustajaan on kerennyt pureutua ja valmistautua erityisen tarkasti.

- No joo, ollaan tossa sarjassakin pari kertaa pelattu vastakkain, niin ties kyllä hyvin mitä sieltä tulee vastaan ja osattiin sitä kautta valmistautua. Vaikka tossa onkin toi Mestis käynnissä samaan aikaan ja siinä keskitytään aina omiin peleihin ekana. Mutta kyllä tiedettiin millainen kaveri sieltä tulee vastaan ja millainen pelityyli niillä on, 21-vuotias hyökkääjä kertaa.

Molemmat joukkueet matkasivat Helsinkiin finaalipäivänä ja puitteet muuttuivat yhtäkkiä normaalia suuremmiksi ja mukana oli kaikenlaista muuta oheisshowta. Tämä ei kuitenkaan haitannut ainakaan Mäkitaloa itseään, päinvastoin.

- Ei ole haitannut ollenkaan, ite on ainakin pystynyt nauttimaan tästä täysillä. Meidän joukkueessa on vielä monia äijiä jotka oli täällä jo viime vuonna joten aika tuttua hommaa sinänsä. Mun mielestä oli hienoa pelata täällä, onhan tää hieno halli ja hyvin oli tullut fanejakin paikalle.

Vaikka voitonjuhlat jäällä olivat varsin riehakkaat, Mäkitalo vakuuttaa että joukkue suuntaa kiltisti kotiin ilman torijuhlia.

- Kaikki taitaa tästä aika lailla lähteä vaan koteihinsa, tiistaina taidetaan vasta harjoitella uudestaan niin pääsee rauhassa kotona käymään. Että ei lähdetä Imatran torille, ihan mennään vaan kotikulmille, äidin patojen ääreen! Mäkitalo nauraa ja suuntaa pukukoppiin We Are The Champions-kappaleen soidessa vielä hallin puolella taustalla.


Ottelun tilastot Tulospalvelussa

 

Olet nyt