lauantai, 26 tammikuu 2019 10:42

Nuorten SM: Jukurit kaatoi Pelicansin, Kärpät sarjakärkeen – Blues-laiturille hattutemppu

Kirjoittanut
ERINOMAISUUDEN TAVOITTELU
Bluesin Veeti Miettinen iski kolme maalia Tapparan verkkoon perjantain kierroksella. Bluesin Veeti Miettinen iski kolme maalia Tapparan verkkoon perjantain kierroksella. Mika Kylmäniemi

Nuorten SM-liigan kärki tiivistyi, kun ykkösenä ollut Pelicans kärsi kotitappion Jukureille. Samalla Kärpät nousi lahtelaisten ohi taulukon ykköseksi. Kierroksen hattutemppuilijana kunnostautui Bluesin Veeti Miettinen. Päivän tehomiehiin kuuluivat HPK:n Erkka Seppälä sekä Kärppien Tuukka Tieksola ja Olli Vanttaja.

KalPa katkaisi viiden ottelun tappioputkensa kaatamalla Sportin kotonaan. KalPan Karri Kapanen onnistui kahdesti maalinteossa ja vastasi myös joukkueensa voittomaalista. Maalit olivat 18-vuotiaan Kapasen ensimmäiset kevätkaudella. Syyskaudella hän osui kuudesti.

Blues otti neljännen voittonsa viiden ottelun jaksolla kukistamalla Tapparan. Bluesin Veeti Miettinen vietti kolmen maalin iltaa ja katkaisi kahdeksan ottelun maalittoman putkensa. Hattutemppu oli U18-maajoukkuemiehelle uran ensimmäinen Nuorten SM-liigassa. Markus Lahtinen teki Bluesin maaleista kaksi, ja Oskari Lemetyinen kirjasi tilastoihin kolme syöttöpistettä.

HPK voitti HIFK:n sentteri Erkka Seppälän johdolla. Viime kaudella Nuorten SM-liigassa 69 pistettä merkkauttanut Seppälä kirjasi HIFK:ta vastaan pisteet 1+3 ja onnistui maaliteossa myös voittomaalikilpailussa. Kristjan Kombe oli HPK:n toinen tehomies pistein 1+2. 

Kärpät nousi vierasvoittoon TPS:ää vastaan päätöserän kolmella maalillaan. Eetu Päkkilä iski ratkaisuhetkillä kaksi ylivoimamaalia ja kasvatti kauden maalimääränsä 29:een. Tuukka Tieksola oli illan tehomies pistein 2+2. Puolustaja Olli Vanttaja oli jäällä kaikkien Kärppä-maalien aikana ja kirjasi ottelusta pisteet 0+4.

Jukurit vastasi päivän yllätyksestä ja kaatoi sarjakärki Pelicansin Lahdessa puhtaasti 4-0. Läpimurtokauttaan  Nuorten SM-liigassa pelaava 17-vuotias Eetu Randelin tarvitsi kauden kolmanteen nollapeliinsä ainoastaan 12 torjuntaa.

Ottelut perjantaina 25.1.
KalPa – Sport 3-2
Blues – Tappara 7-4
HIFK – HPK 5-6 VL
TPS – Kärpät 2-5
Pelicans – Jukurit 0-4

Olet nyt

Lisää Nuorten SM-liigan uutisia