torstai, 31 maaliskuu 2016 23:05

KalPa juhlii Nuorten SM-liigan pronssia - ”Älyttömän hieno fiilis”

Kirjoittanut

KalPa on Nuorten SM-liigan pronssimitalisti 2016. KalPa voitti Niiralassa 2 798 katsojan edessä HPK:n lukemin 5-0.

KalPa otti pronssiottelun komentoonsa heti alusta. Ensimmäiselle erätauolle mentiin kotijoukkueen 2-0-johtolukemissa, eikä HPK alun tyrmäyksestä enää toennut. 

- Me halusimme voittoa enemmän. Meillä on joukkueessa pelaajia, joille ottelu oli junioreissa viimeinen ja se toi meille lisäboostia, KalPan 3-0-maalin alivoimalla viimeistellyt Aleksi Hämäläinen iloitsi pronssin varmistuttua.

KalPa aloitti kauden erittäin vahvasti, mutta notkahti välillä. Kevättä kohti ote löytyi uudelleen ja runkosarjassa joukkue sijoittui lopulta seitsemänneksi.

- Älyttömän hieno fiilis. Kausi on ollut hieno matka ja joukkue on kasvanut koko ajan, Hämäläinen riemuitsi.

KalPan maalilla Samu Lonkila torjui 21 kertaa ja pelasi nollapelin loistavalla hetkellä.

Kuopiossa on viimeksi juhlittu Nuorten SM-liigan mitalia 2008. Silloin tuli mestaruus, nyt maistui pronssi.

- Tunnelma Niiralassa oli ihan loistava. Todella upeaa pelata, kun yleisö oli saapunut nuorten peliin ja kiinnostusta löytyy, Hämäläinen kiitteli runsasta katsojamäärää.

KalPa kärsi kirvelevän välierätappion Bluesille, mutta oli onnistunut ensimmäistä kauttaan päävalmentajana toimivan Sami Kapasen johdolla karistamaan pettymyksen pronssiotteluun lähdettäessä.

- Välierästä jäi hampaankoloon, mutta upeaa päättää kausi voittoon. Myös Sami oli erittäin tyytyväinen esitykseemme ja ylpeä joukkueesta.

• KalPa-HPK tilastotapahtumat

Olet nyt

Lisää Nuorten SM-liigan uutisia