maanantai, 19 lokakuu 2015 10:02

Nuorten SM: Jokerien kolmosketju iskussa perjantaina – TPS-laiturin maalijyvä kohdallaan

Kirjoittanut
Jaakko Heikkinen johti Jokerien perjantain tehoketjua. Jaakko Heikkinen johti Jokerien perjantain tehoketjua.

Nuorten SM-liigan perjantain kierroksella Jokerit jatkoi hyvässä vireessä murskaamalla Ilveksen. Illan maalitykki oli TPS:n Otto Nieminen.

Jokerit - Ilves 7-1

Jokerit oli vireessä erityisesti päätöserässä, jossa se latoi neljä maalia. Helsinkiläisten tehokkaimmat olivat Linus Nyman (2+1) ja Jaakko Heikkinen (0+3). Nyman, Heikkinen ja kaksi maalia tehnyt ketjun kolmas lenkki Sami Moilanen kirjasivat ottelusta tehosaldon +4.

Lukko - Ässät 4-3 JA 

Satakunnan herruudesta pelattiin pitkän kaavan kautta. Lukko oli kiinni kolmessa pisteessä, mutta Ässät tasoitti reilu minuutti ennen päätössummeria. Jatkoajalla Matias Lainio iski ratkaisun ajassa 61.50 pelin toisella maalillaan.

K-Vantaa - TPS 1-4 

TPS:n Otto Nieminen oli liekeissä ottelun avauserässä tekemällä puhtaan hattutempun reilussa 15 minuutissa. TPS-kapteeni Jani Karelius kuittasi ottelusta kolme syöttöpistettä.

HPK - HIFK 1-5 

HIFK jatkoi voittojen tiellä. Alex Levänen vastasi voittomaalista ylivoimalla, kapteeni Antton Mönkäre osui kahdesti päätöserässä ja kaksikko Henrik Borgström (1+1) - Bastien Maia (1+1) värkkäsi kaksi maalia.

Pelicans - SaiPa 1-2 VL 

SaiPa palasi voittokantaan kahden tappion jälkeen. Voittomaalikilpailussa SaiPan Markus Ovaskan maali ratkaisi. Puolustaja ahnehti ottelussa peliminuutteja (29.47) – vain pakkipari Joel Pyykkönen (31.38) pelasi enemmän.

Olet nyt

Lisää Nuorten SM-liigan uutisia

Sarjojen sivut

Jääkiekkoliiton alaisten sarjojen kausi päättyi koronaviruksen vuoksi 12.3.2020. Lue lisää täältä.

Liiga

Naisten Liiga

Mestis

Suomi-sarja

Nuorten SM-liiga

B-nuorten SM-sarja

B2-nuorten SM-sarja

C-nuorten SM-sarja

Rullakiekon SM-liiga

 

Etsi sivustolta