HockeyBird

looknfeel.png

Mestiksen runkosarjan voittaja on selvillä

Sport-Jukurit-k1757.jpg
Mestiksen runkosarjan päätöskierroksella kolmella joukkueella oli mahdollisuus nousta sarjataulukon kärkipaikalle, kun Jukurit, Sport ja KooKoo olivat kolmen pisteen päässä toisistaan. Keskiviikon kierros ei kuitenkaan tuonut muutosta kärkijoukkueiden väliseen paremmuuteen.


Sportin vieraaksi matkanneella Jukureilla oli mahdollisuus varmistaa runkosarjavoitto kolmen pisteen vierasvoitolla. Vesa Kulmalan viimeistelemä 0-1-osuma jäi ottelun ainoaksi, ja mikkeliläisten ilta oli pelastettu.

Sarjakakkonen KooKoo joutui taistelemaan paikastaan pidemmän kaavan mukaan, kun SaPKon isännöimä ottelu venähti aina voittomaalikisaan asti. Savonlinnan kiekkoyleisö saikin vastinetta rahoilleen, kun voittajan ratkaisemiseksi tarvittiin kahdeksan laukojaparia. Lopullisen niitin KooKoo-vahti Niko Kaulion selän taakse iski Lasse Lappalainen.

Koska LeKi ja JYP-Akatemia eivät onnistuneet nappaamaan pisteitä illan kierrokselta, Jukureiden puolivälieräparina nähdään Kiekko-Vantaa. Muut otteluparit ovat KooKoo-Hokki, Sport-TUTO ja Jokipojat-SaPKo. Karsintasarjassa kohtaavat Lempäälän Kisa ja Heinolan Peliitat.

Mestiksen pudotuspeli-info järjestetään torstaina Helsingissä, ja puolivälieräsarjat käynnistyvät 18. helmikuuta.

Joukkue Ottelut TM-PM Pisteet
Jukurit 46 164 - 107 94
KooKoo 45 118 - 90 90
Sport 46 154 - 104 88
Jokipojat 46 142 - 134 74
SaPKo 45 132 - 123 67
TUTO Hockey 46 132 - 150 64
Hokki 46 113 - 125 63
K-Vantaa 46 118 - 143 57

JYP-Akatemia 46 104 - 156 56

LeKi 46 105 - 130 55
Peliitat 46 103 - 123 48

 

Share

Sinulla ei valitettavasti ole oikeutta osallistua keskusteluun. Vain Leijonalaumaan rekisteröityneet käyttäjät voivat osallistua keskusteluun. Luo ilmainen käyttäjätunnus ja pääset heti osalliseksi Leijonalauman huippueduista!

  • Tuoreimmat
  • MM2012
Mainospalkki
Mainospalkki
  • Leijonat-TV
Tämän videon katselu edellyttää Java Scriptin ottamista käyttöön selaimessasi tai toisen selaimen käyttämistä. Sinun tulee mahdollisesti myös päivittää Flash-tiedostojen soitin.
katso video
katso video
katso video
katso video
katso video
Mainospalkki
Mainospalkki
Mainospalkki
Mainospalkki
Mainospalkki
Mainospalkki

Suomen jääkiekkoliiton yhteistyökumppanit:

Mtv3 Canal+ Elisa Karjala Ilta-Sanomat Intrum justitia Pohjola
Finnair Veikkaus TVO Autotalo Laakkonen Sunny Reebok CCM
Biltema Icepeak Sokos hotels RTK palvelu Subway Petrifun Suomen Matkatoimisto Vicks Remax Whirlpool
Turo tailor Oriflame Aldus PlanexNikonForex Vierumäen Urheiluopisto Viking Line Suomen Lehtiyhtymä Cutter & Buck
EmediateAd