HockeyBird

looknfeel.png

Mestis

Jukurit nostaa neljä omaa kasvattia edustusmiehistöön

jukurit.png
Mestis-seura Mikkelin Jukurit kertoi keskiviikkona solmineensa neljä pelaajasopimusta seuran omien junioripelaajien kanssa. Lisää pelaajauutisia on luvassa jo huomenna, kun Jukurit kertoo Suomikiekko-kiertueen yhteydessä lisää sopimustilanteestaan.

Tomi Lindforsin komea pelaajaura päätökseen


Kiekko-Vantaan kapteenina kaudella 2011-2012 toiminut hyökkääjä Tomi Lindfors, 32, pokkasi keskiviikko-iltana järjestetyssä Mestiksen perinteisessä palkintogaalassa lohipaitojen seurakohtaisen Veikkauksen Kultainen Kiekko-palkinnon. Samalla Lindfors kertoi, että vuonna 2000 käynnistynyt Mestis-ura päättyi tähän kauteen.

Kiekko-Vantaan valmennustiimi selvillä


Kiekko-Vantaan Mestis-joukkueen uudeksi päävalmentajaksi kaudelle 2012-2013 on nimetty Jurvasta, Etelä-Pohjanmaalta kotoisin oleva Pekka Kangasalusta, 34. Pelaajaurallaan yli 300 SM-Liigan ottelua pelannut Kangasalusta siirtyy lohipaitoihin Tampereen Ilveksen organisaatiosta, missä hän toimi eri valmennustehtävissä kausina 2006-2012.

Liigakarsinnat nähdään MestisTV:ssä


Perjantaina käynnistyvä Ilveksen ja Vaasan Sportin välinen taisto SM-liigapaikasta nähdään kokonaisuudessaan MestisTV:ssä.

Tässä perinteinen mestaruuskuva Sportin malliin!

120314_Mestis_Sport_mestaruuskuva.jpg

Mestiksen mestari Sport asettui keskiviikkoiltana perinteiseen mestaruuskuvaan. Joukkueen takana häämöttivät vuosien 2009 ja 2011 mestaruusviirit. Ensi kauden alussa korkeuksiin kohotetaan kolmas, vuoden 2012 viiri.


Näin Sport juhlii - Katso kuvat!

mestis_2012_k6594.jpg

Tässä kuvia Sportin mestaruusjuhlista!


Sportilla reilun viikon huili ennen liigakarsintaa - Tässä otteluohjelma!

sport.png

Mestiksen mestari Vaasan Sport kohtaa liigakarsinnassa Tampereen Ilveksen. Ottelusarja käynnistyy perjantaina 23. maaliskuuta.


Sport-vahti Joni Puurula Mestiksen pudotuspelien MVP

Puurula_Joni_Sport_2011_644x413.jpg

Mestiksen pudotuspelien parhaana pelaajana palkittiin Sportin maalivahti Joni Puurula.


Sport Mestiksen mestari - Näin syntyi voittomaali!

mestis_2012_k6611.jpg

Vaasan Sport on Mestiksen mestari vuonna 2012. Sport varmisti mestaruutensa keskiviikkoiltana kukistamalla Jokipojat maalein 2-1. Sport voitti finaalisarjan otteluvoitoin 3-0.


Sport voiton päässä suomenmestaruudesta

kuvituskuva-mestis-logo.jpg
Hallitseva Mestis-mestari Vaasan Sport yllätti toisessa finaaliottelussa Jokipojat kotiyleisönsä edessä. Jatkoajalle venähtäneen ottelun ratkaisi lopulta Samuli Virkkunen, jonka voitto-osuma vei vaasalaiset finaalisarjassa 2-0-johtoon.

  • Tuoreimmat
  • MM2012
Mainospalkki
Mainospalkki
  • Leijonat-TV
Tämän videon katselu edellyttää Java Scriptin ottamista käyttöön selaimessasi tai toisen selaimen käyttämistä. Sinun tulee mahdollisesti myös päivittää Flash-tiedostojen soitin.
katso video
katso video
katso video
katso video
katso video
Mainospalkki
Mainospalkki
Mainospalkki
Mainospalkki
Mainospalkki
Mainospalkki

Suomen jääkiekkoliiton yhteistyökumppanit:

Mtv3 Canal+ Elisa Karjala Ilta-Sanomat Intrum justitia Pohjola
Finnair Veikkaus TVO Autotalo Laakkonen Sunny Reebok CCM
Biltema Icepeak Sokos hotels RTK palvelu Subway Petrifun Suomen Matkatoimisto Vicks Remax Whirlpool
Turo tailor Oriflame Aldus PlanexNikonForex Vierumäen Urheiluopisto Viking Line Suomen Lehtiyhtymä Cutter & Buck
EmediateAd