C-nuorten SM-sarjassa joukkueilla on jäljellä vielä kahdesta neljään ottelua. Kärpät kavensi torstain voitollaan Bluesin sarjajohtoa kolmeen pisteeseen.
Keskiviikko 15.2.
Blues - Jokerit 1-2 VL
Jokerit voitti sarjakärki Bluesin toistamiseen tällä kaudella 2-1-numeroin. Keskiviikkona ratkaisu saatiin vasta voittomaalikilpailussa, kun Jokereista sekä Olli Kalliomaa että Mika Riippa onnistuivat. Jokerien maalissa Riki Markkanen torjui 34 kertaa.
KooKoo - SaiPa/Ketterä 2-3
Pudotuspelipaikassa kiinni oleva SaiPa/Ketterä haki vierasvoiton Kuusankoskelta. Puolustaja Tomi Keijonen teki voittomaaliksi jääneen kolmannen osuman päätöserän puolivälissä.
Lukko - HPK 4-3 JA
Viimeisestä pudotuspelipaikasta kamppailevat Lukko ja HPK hakivat ratkaisun jatkoajalta, jossa Juho Suominen ampui ratkaisun 42 sekunnin jälkeen. Aleksi Saarela oli raumalaisten tehomies pisteillä 2+1. Lukko nousi voittonsa ansiosta HPK ohi sarjataulukossa. Kummallakin joukkueella on 32 pistettä, mutta HPK on pelannut kaksi ottelua Lukkoa enemmän.
Tappara - Ilves 1-6
Tampereen kolmas paikallistaisto päättyi kolmannen kerran vierasvoittoon. Ilveksen toisen voiton pääarkkitehtejä olivat Ville Meskanen (2+1) ja Roope Hintz (2+1). Mikael Saari torjui Ilveksen maalissa 40 kertaa.
Torstai 16.2.
JYP - Kärpät 0-4
Kärpät säilytti otteensa runkosarjan voittoon voitollaan JYPistä. Joukkueet pelasivat lähes kaksi täyttä erää maaleitta, mutta Kärpät käänsi ottelun edukseen 42 kertaa torjuneen ja nollapelin pelanneen Perttu Kärnän ja pisteet 1+2 keränneen Sebastian Ahon johdolla. Kärpät on sarjataulukon kakkosena kolmen pisteen päässä Bluesista.