perjantai, 07 joulukuu 2018 11:10

BSM: Ratkaisut lähestyvät – mitkä joukkueet ottavat kiinnityksen SM-sarjapaikkaan viikonloppuna?

Kirjoittanut
ERINOMAISUUDEN TAVOITTELU
Samu Tuomaala on sarjaa johtavan Kärppien paras maalintekijä ja pistemies. Samu Tuomaala on sarjaa johtavan Kärppien paras maalintekijä ja pistemies. Mika Kylmäniemi

B-nuorten SM-alkusarjan viimeiset ratkaisut nähdään kahden seuraavan viikonlopun aikana. Viimeisistä paikoista kevään SM-sarjaan käydään huipputasainen kamppailu.

31 ottelua sisältävä alkusarja päättyy sunnuntaina 16. joulukuuta. Joukkueet pelaavat vielä 3-5 ottelua, jonka jälkeen on selvillä 10 kevätkaudella SM-sarjaa pelaavaa joukkuetta.

Viimeisistä kolmesta SM-sarjapaikasta käydään tiivistä kamppailua. Kahdeksantena olevan Bluesin ja sijalla 12 olevan JYPin piste-ero on kuusi pistettä. Viiden joukkueen kamppailussa tulevan viikonlopun ratkaisuotteluihin kuuluu sunnuntain Lukko – Blues, jossa Lukko tiivistäisi voitolla tilannetta entisestään.

Yhden ottelun kilpailijoitaan enemmän pelannut HPK pelaa lauantaina neljäntenä olevaa TPS:ää vastaan. HIFK kohtaa Ässät ja Sportin. JYPin tilanne on haastavin, kun vastassa ovat sarjan ylivoimainen kärki Kärpät ja toisena oleva Jokerit.

Viikonlopun ottelut

Perjantai 7.12.
Haka 2 19:45 // Tappara – TPS

Lauantai 8.12.
JKL kh 13:30 // JYP – Kärpät
HML hh 13:45 // HPK – TPS
Kaarela 1 13:50 // K-Kissat – Tappara
Lahti 14:30 // Pelicans – KooKoo
Rauma 2 14:45 // Lukko – Sport
Pori Astora 15:00 // Ässät – HIFK
Tapiola 2 15:20 // Blues – SaiPa

Sunnuntai 9.12.
JKL kh 12:15 // JYP – Jokerit
Lappeenranta 12:30 // SaiPa – K-Kissat
Vaasa hh 2 12:45 // Sport – HIFK
Rauma 2 14:00 // Lukko – Blues
Pori Astora 16:00 // Ässät – Pelicans
Niirala 16:15 // KalPa – Kärpät

Sarjataulukko
Tilanne 6.12.2018

1.  Kärpät      27  24   0   2   1   74
2.  Jokerit     27  18   0   2   7   56
3.  KalPa       28  15   4   2   7   55
4.  TPS         27  17   1   0   9   53
5.  Ässät       26  15   2   2   7   51
6.  Pelicans    27  12   4   4   7   48
7.  Tappara     26  12   2   4   8   44
8.  Blues       26  10   3   2  11   38
9.  HPK         27  10   3   1  13   37
10. HIFK        26   9   3   2  12   35
---------------------------------------
11. Lukko       26   9   2   2  13   33
12. JYP         26  10   0   2  14   32
13. SaiPa       27   8   1   3  15   29
14. K-Kissat    26   5   3   1  17   22
15. KooKoo      27   4   3   3  17   21
16. Sport       27   3   4   3  17   20
    Salzburg     6   0   0   0   6    0

 

Lisää B-nuorten SM-sarjan uutisia