tiistai, 02 maaliskuu 2021 16:58

Peliuran jälkeen: Viidellä vuosikymmenellä kärppähengen tuntenut Lasse Kukkonen mittaa maksiminsa nyt työelämässä

Kirjoittanut Petteri Ikonen
KUNNIOITUS
Lasse Kukkonen toimi Leijonien kapteenina vuoden 2013 MM-kotikisoissa. Lasse Kukkonen toimi Leijonien kapteenina vuoden 2013 MM-kotikisoissa. Lehtikuva

Yksi suomalaisen jääkiekon komeimmista peliurista päättyi lokakuussa, kun Oulun Kärppien puolustaja Lasse Kukkonen palasi vielä yhdeksi otteluksi liigakaukaloihin ja hyvästeli Raksilan kotiyleisön.

Kukkonen kuvailee itseään rehellisen päättäväiseksi ja kilpailulliseksi luonteeksi, kun häneltä kysytään läpi uran kantanutta ominaispiirrettä. Päättäväisyys ja kilpailunhalu veivät Kärppien kasvatin NHL:ään asti ja arvokilpailujen mitalirohmuksi, mutta Kukkonen nostaa myös karsinnoissa pelaamisen uran kannalta merkittävimpien asioiden joukkoon.

– Finaalit keväällä ovat todella iso asia, mutta niissä häviäjällekin on tarjolla kakkossija ja kelpo tulot. Karsinnoissa pelataan sarjapaikasta, kyseessä on monen ihmisen työpaikat ja seuran tulevaisuus, Kukkonen vertailee sarjataulukoiden eri päiden tarjoamaa tunneskaalaa.

Kukkonen putosi Röglen kanssa Ruotsin pääsarjasta 2013, mutta pääsi nousuhuuman makuun Kärpissä 2000, kun oululaisjoukkue palasi pitkän yrittämisen jälkeen SM-liigaan.

Kärpät on noussut sittemmin Suomen menestyneimpien jääkiekkoseurojen joukkoon ja tämän vuosituhannen kestomenestyjäksi 2000-luvun seitsemällä mestaruudellaan. Noista Kukkonen oli mukana neljässä ja kahmi kasan muitakin mitaleja.

 

Tältä näytti Kukkosen mestaruusilme keväällä 2018.


Kukkosen mukaan Kärppien menestyksen siemen kylvettiin jo 1990-luvun 1. divisioonakausina, vaikka nousuhaaveet torpattiinkin tylysti muutaman kerran.

– Oulussa oli kova tekemisen meininki, kun päävalmentaja Juhani Tamminen, toimitusjohtaja Juha Junno ja puheenjohtaja Seppo Arponen loivat buumin. Heillä oli intohimoa jääkiekkoon.

Tamminen nosti Kukkosen edustusjoukkueeseen 1999, kun takana oli edelliskauden yllätystappio TuTolle 1. divisioonan pudotuspeleissä. Seuraavalla kaudella nousu vihdoin toteutui, vaikka lukioikäinen Kukkonen joutuikin karsinnoissa tyytymään ylimääräisen puolustajan rooliin.

– Joukkue oli hyvä, ja mukana oli Harri Ahon, Mikko Haapakosken ja Jari Laukkasen tapaisia kokeneita pelaajia, jotka olivat pelanneet liigassa. Mukana oli myös nuoria kuten Kimmo Koskenkorva, Jari Viuhkola ja Mikko Lehtonen.

Oululaista runkoa kuorrutettiin nuorella Niklas Hagmanilla sekä ulkomaalaishankinnoilla Martin Bergeron ja Vjatseslavs Fanduls. Maalia vartioi Markus Korhonen.

Kuulostaa jotenkin tutulle. Vahva oululainen runko ja muutama täsmävahvistus muualta ovat olleet Kärppien aseet näihin päiviin saakka. Nousijajoukkueen henkeä seurassa pitivät yllä seurapomojen Junno ja Arponen lisäksi myös urheilupuolen toimijat. Aho työskentelee urheilujohtajana, ja Haapakoski sekä Laukkanen ovat valmentaneet Kärpissä edustusjoukkuetta myöten, joten jatkuvuus on ollut yksi Kärppien avaintekijöistä.

– Se yhteisöllisyys, mikä Oulussa syntyi 1990-luvun lopulla ja huipentui liiganousuun, on kantanut näihin päiviin asti, Kukkonen paaluttaa.

 

Leijonien pukukopissa keväällä 2013.


Aika ei käy pitkäksi

Karsintojen kokemukset nousivat Kukkosen mieleen jälleen viime syksynä, kun innokkaaksi urheilun seuraajaksi tunnustautuva ex-puolustaja seurasi Oulun Lipon ja AC Oulun nousuyrityksiä.

– Noita pelejä seuratessa pystyin itse samaistumaan pelaajien olotilaan, kun olen kokenut vastaavia paineotteluita jääkiekossa.

Lipon nousu Superpesikseen jäi haaveeksi, mutta AC Oulu voitti jalkapallon Ykkösen ja nousi kymmenen vuoden tauon jälkeen liigakartalle.

Täysipäiväiseksi penkkiurheilijaksi Kukkonen ei ehdi heittäytyä vaan on tarttunut peliuran jälkeiseen työuraan samalla tarmolla, millä hän siivosi maalinedustaa kaukalossa.

Kukkonen tekee yksilö- ja ryhmävalmennuksia työpaikoille ja toimii myös urheilijoiden parissa. Koulutuksen valmentamiseen hän hankki jo peliuran aikana.

– Koulutukseen sisältyi muutama lähiopetusjakso, ja se oli aikuisopiskelijoille suunnattu koulutus, ylioppilaaksi 20 vuotta sitten kirjoittanut Kukkonen avaa.

 

Sotshissa 2014 Kukkonen ja Leijonat voittivat olympiapronssia.


39-vuotiaan Kukkosen viimeinen kokonainen kausi 2019–20 päättyi kuin seinään maaliskuussa, mutta lopettamispäätös oli kypsynyt hiljalleen.

– Vuosi sitten (marras-joulukuussa) tuli ajatus, että kausi voi olla viimeinen. Vuodenvaihteen jälkeen ajatus selkeni, mutta lopulliseen päätökseen meni vielä aikaa. Halusin miettiä, että päätös on oikea.

Päätös on todella tuntunut oikealta.

– Kertaakaan ei ole tuntunut siltä, että haluaisin takaisin kaukaloon. Päinvastoin, olen nauttinut siitä, että olen saanut tehdä valmennustöitä ja yksilöurheilijoiden kanssa psyykkisen valmennuksen juttuja.

Myös psyykkisen valmennuksen koulutus oli aikuisopiskelijoille suunnattu kokonaisuus. Siihen kuului etä- ja lähiopetusjaksoja sekä käytännön harjoituksia.

Jääkiekkokaan ei ole unohtunut, koska Kukkonen työskentelee C Moren kiekkolähetyksissä asiantuntijana.

– Noiden myötä tulee työreissuja, mutta ehdin olemaan enemmän kotona kuin peliuran aikana.

Kukkosen kotona riittää vipinää kouluikäisten lasten myötä.

– On mukava osallistua kotihommiin aiempaa enemmän. Lapsista vanhin on jo yläasteella ja kaksi nuorinta ala-asteella.

 

Selostamossa Jani Alkion kanssa.


Monipuolinen liikuntatausta auttaa

Kukkosten lapsilla on liikunnalliset harrastukset, kun lajikirjon muodostavat lentopallo, sirkus ja tanssi. Lasse itse pelasi 14–15-vuotiaaksi asti jalkapalloa ja pesäpalloa.

– Olen monipuolisuuden kannattaja. Eri lajeista on apua toisilleen, ja sukupolveni pelaajien tavoin harrastin monipuolisesti eri lajeja.

Mutta mikä jääkiekossa vei nuoren Lassen mukanaan?

– Jostain syystä tykkäsin jääkiekon ympäristöstä ja luistelusta. Isä (Jouni Kukkonen) oli pelannut SM-sarjaa Kärpissä kauan ennen syntymääni. Hän vei minua luistelemaan ja pihapeleihin. Ehkä sieltä jääkiekko lähti liikkeelle, Kukkonen muistelee 1980-luvulla tapahtunutta ensikosketustaan lajiin.

 

"Jostain syystä tykkäsin jääkiekon ympäristöstä ja luistelusta."

Kärpät menestyi SM-liigassa erinomaisesti 1980-luvulla ja kahmi mestaruuden (1981) lisäksi hopean (1987) ja kasan pronssimitaleita, mutta putosi vuosikymmenen päätteeksi 1. divisioonaan.

– Muistan niiltä liigakausilta Kari Jalosen, kun olin katsomassa Kärpät–KalPa-ottelua. Muistan keltaiset paidat, Kukkonen herkistelee.

Muistikuvan on osuttava kauteen 1986–87, joka oli KalPan ensimmäinen SM-liigassa. Jalonen jatkoi tuon kauden jälkeen matkaansa Kärpistä Ruotsiin.

– Muistan myös sen ensimmäisen divarikauden (1989–90). Kärpäthän yritti nopeasti takaisin, mutta nousuun menikin odotettua pidempään.

Ala-asteikäinen Lasse tuskin arvasi, että liiganousu toteutuisi vasta vuosikymmen myöhemmin, ja hän olisi tuolloin itse mukana. Sitä ennen Kärpät koki monta pettymystä, jotka lopulta vain vahvistivat seuraa. Edustusjoukkue oli sisukas esimerkki Kukkosen tapaisille nuorille pelaajille.

– Karsintoja pelattiin pitkin 1990-lukua esimerkiksi Lukkoa (1991) ja Tapparaa (1992) vastaan. Kävin katsomassa pelejä myös silloin, kun Kärpät pelasi 2. divisioonassa (1994–95). Pikkuhiljaa sieltä alkoi nousu, joka huipentui liiganousuun vuosituhannen taitteessa.

Kun pikkupedot pääsivät jälleen irti liigatasolla, menestys oli alusta asti hurjaa. Kärpät eteni välieriin jo 2001, finaaleihin 2003 ja mestariksi 2004.

– Nousu oli vaikea tehtävä ja pakotti organisaation kasvuun ja olemaan valmis. Runko jatkoi, ja kauan odotetun nousun aiheuttama paine purkautui positiiviseksi energiaksi, Kukkonen ruotii syitä Kärppien nopeaan menestykseen liiganousun jälkeen.

 

"Vähän vaikea arvioida lähdinkö liian pian. Valmis en ollut, mutta kehityin siellä."

Jämäkierroksilta NHL:ään

Kukkonen koki pelaajana viimeisen divarikauden, Kärppien uuden tulemisen ensimmäisen liigakauden ja ensimmäiset liigafinaalit, mutta ei ollut enää mukana mestaruusjoukkueessa 2004.

– Silloin kun pääsin divarijoukkueen mukaan, kirkastui ajatus ammattilaisuudesta ja tuli tunne, että tätä haluan tehdä työkseni.

Ammattilaisuuspolku eteni askel askeleelta kohti suurinta eli NHL:ää. Chicago Blackhawks varasi 22-vuotiaan Kukkosen viidennellä kierroksella vuonna 2003, ja puolustaja lähti ennakkoluulottomasti kohti tuntematonta.

– Vähän vaikea arvioida lähdinkö liian pian. Valmis en ollut, mutta kehityin siellä. Sittenhän lakko sotki hommia seuraavalla kaudella. En kadu enkä jossittele. Pitää mennä, kun on mahdollisuus. Vuosi oli hieno joka tapauksessa.

Työsulku pani NHL-hallien ovet säppiin koko kaudeksi 2004–05, joten Kärpät sai Kukkosen takaisin ja uusi mestaruuden. Seuraava kausi toi pronssia kunnes Kukkonen palasi NHL:ään 2006. Seuraavien kolmen kauden aikana hänelle kertyi 149 runkosarjaottelua ja toi Chicagosta Philadelphia Flyersiin, missä Kukkonen pääsi lähelle NHL-menestystä.

– Sain täytettyä ultimaattisen unelman ja pelata NHL:ssä huippuvastustajia vastaan. Philadelphian kanssa pääsimme konferenssifinaaleihin asti.

– Kaikkeni tein ja pääsin lähelle omaa maksimia. Olin kuudes tai seitsemäs pakki joukkueessa. Lisäksi ensimmäinen lapsi syntyi siellä, joten ne vuodet olivat hienoa aikaa.

 

Kanada-maljaa kohottelemassa keväällä 2014.


Vuodet 2009–12 Kukkoselta vierähtivät KHL:ssä ensin Avangard Omskissa ja sitten Metallurg Magnitogorskissa.

– KHL oli silloin aivan uusi sarja ja mielenkiintoinen kokemus. Sieltä sai oppia elämään ja oppi arvostamaan monia asioita. Pelillisesti sieltä oppi hyviä juttuja.

Arvoituksellisen itäliigan jälkeen kausi Ruotsissa toi länsimaista tasaisuutta, mutta kaukalossa peli oli kaikkea muuta.

– Rögle oli hieno pieni kiekkokaupunki, mutta kausi oli vaikea itselle ja seuralle. Se oli kova pettymys minulle ja koko joukkueelle, koska putoaminen vaikutti koko seuran tulevaisuuteen.

Kukkonen palasi Kärppiin, joka kahmi mestaruudet 2014 ja 2015 sekä vielä 2018. Pronssille oululaiset ylsivät 2016 ja hopealle 2019, joten nyt ilman Kukkosta jatkavalla joukkueella on hyvät eväät menestyä myös uudella vuosikymmenellä, kunhan oululainen yhteisöllisyys säilyy yhtenä kantavana voimana.

 

Suomen mestarina vuonna 2015.


Yhdeksän arvokisamitalin mies

Läpi mittavan seurajoukkueuran Kukkonen oli valmis maajoukkueen käyttöön aina kun kutsu tuli. Kukkonen pääsi Jääkiekkoliiton koulutusleirille 1995 ja voitti leiriturnauksen Pohjoisen alueen joukkueessa. Seuraavan vuoden Pohjola-leiriltä matka jatkui alle 16-vuotiaiden maajoukkueeseen, ja maajoukkuepolusta tuli lopulta yli 20 vuoden mittainen. Puolustaja pelasi viimeiset arvokilpailunsa 2018 Pyeongchangin olympialaisissa.

Arvokilpailukokemukset Kukkonen tiivistää kolmeen nostoon.

– Maailmanmestaruus 2011 pitää mainita ensimmäisenä. Olin ollut mukana jo muutamissa MM-kilpailuissa ennen tuota. Katsoin 1995 MM-finaalin televisiosta, joten 16 vuotta myöhemmin yksi pikkupojan unelma toteutui.

 

Maailmanmestarina keväällä 2011.


Aikuisten MM-mitaleja Kukkoselle kertyi kaikkiaan neljä.

– Sain olla mukana olympialaisissa, ja myös sieltä tarttui mukavia muistoja matkaan.

Tapansa mukaan Kukkonen on varsin vaatimaton, kun jutellaan hänen saavutuksistaan. Hän pelasi neljät olympialaiset ja saavutti kolme mitalia. Vuosien 2006 (hopea), 2010 (pronssi) ja 2014 (pronssi) kisoissa oli mukana myös NHL-pelaajat, joten Leijonien mitalisarja oli komea.

– Kolmantena nostan esiin alle 18-vuotiaiden MM-kilpailut. Se kevät 1999 oli päätepiste junnu-uralle muutenkin, kun nousin sen jälkeen mukaan myös Kärppien edustusjoukkueeseen. Olin kulkenut pitkän matkan Pohjola-leiriltä alle 18-vuotiaiden maajoukkueeseen ja saimme kultaisen huipennuksen. Juniorimaajoukkueista sai muutenkin eväitä elämään ja oppi asioita.

Kukkonen pääsi mitalin makuun myös alle 20-vuotiaiden maajoukkueessa, kun Nuoret Leijonat saavutti hopeaa vuonna 2001.

 

Ensimmäisissä olympialaisissa vuonna 2006.


Osasitko 15-vuotiaana maajoukkueputken alussa unelmoidakaan siitä, mitä kaikkea tulet saavuttamaan?

– Rehellisesti sanottuna en osannut. Maajoukkueympäristö kaikkine ihmisineen oli jo itsessään hieno matka. Maajoukkueessa hienoa oli sekin, että sinne tuli pelaajia ympäri Suomen ja tutustuin uusiin ihmisiin jo poikamaajoukkueista lähtien.

– Muistan Pohjola-leirin ensimmäisen kokoontumisen Vierumäeltä, kun istuimme auditoriossa ja meille selvitettiin mitä tulee tapahtumaan seuraavien päivien aikana. Jos joku olisi silloin tuonut eteen listan asioista, mitä tulen kokemaan leijonapaita päällä, olisin saman tien laittanut nimen paperiin, että tämä käy minulle, Kukkonen naurahtaa.

– Ulkomaillakin kun menin johonkin seuraan, siellä oli joku maajoukkueesta tuttu suomalainen. Ulkomailla pelatessa pääsi välillä maajoukkueeseen, ja Leijonat oli kuin turvasatama. Olo oli kuin kotiin tulisi. Maajoukkue oli itselle todella rakas paikka, 190 A-maaottelua pelannut Kukkonen päättää.

 

"Leijonat oli kuin turvasatama. Olo oli kuin kotiin tulisi. Maajoukkue oli itselle todella rakas paikka."


Artikkelin kuvat: Lehtikuva ja Jääkiekkoliiton arkisto.

Olet nyt

 
 
 

Etsi sivustolta