lauantai, 04 tammikuu 2020 15:21

Suomi–Kanada nuorten MM-kisoissa kautta aikojen – Kanadalla selkeä etumatka voitoissa – Vain kerran päädytty jatkoajalle

Kirjoittanut
ERINOMAISUUDEN TAVOITTELU
Vuosi sitten puolivälierissä Suomi kukisti Kanadan 2–1 Toni Utusen jatkoaikamaalilla. Vuosi sitten puolivälierissä Suomi kukisti Kanadan 2–1 Toni Utusen jatkoaikamaalilla. Pasi Mennander

Suomi ja Kanada ovat kohdanneet nuorten MM-kisoissa 37 kertaa. Kanada on voittanut 22 ottelua, Suomella voittoja on yhdeksän kappaletta. Kuusi kertaa on päädytty tasapeliin.

Jatkoajalle Suomi ja Kanada ovat päätyneet vain kerran. Tuo ottelu onkin tuoreessa muistissa – vuosi sitten Kanadassa Nuoret Leijonat pilasi kotijoukkueen turnauksen puolivälierien 2–1-jatkoaikavoitollaan.

Tartutaanpa vielä päivämäärään. Tänään on 4. tammikuuta. Tällä päivämäärällä Suomi ja Kanada ovat kohdanneet aiemmin vain kerran, silloinkin välierissä. Vuoden 2014 MM-kisoissa Suomi eteni finaaliin 5–2-voitollaan. Ja voitti lopulta maailmanmestaruuden.

 

Suomi–Kanada kautta aikojen:

26.12.1976 Suomi – Kanada 4–6
27.12.1978 Suomi – Kanada 3–1
27.12.1979 Suomi – Kanada 2–1
22.12.1981 Suomi – Kanada 1–5
29.12.1982 Suomi – Kanada 3–6
25.12.1983 Suomi – Kanada 4–2
31.12.1984 Suomi – Kanada 4–4
01.01.1986 Suomi – Kanada 5–6
27.12.1986 Suomi – Kanada 6–6
29.12.1987 Suomi – Kanada 4–4
03.01.1989 Suomi – Kanada 3–4
31.12.1989 Suomi – Kanada 3–3
01.01.1991 Suomi – Kanada 1–5
30.12.1991 Suomi – Kanada 2–2
30.12.1992 Suomi – Kanada 2–3
30.12.1993 Suomi – Kanada 3–6
01.01.1995 Suomi – Kanada 4–6
29.12.1995 Suomi – Kanada 1–3
25.12.1997 Suomi – Kanada 3–2
28.12.1998 Suomi – Kanada 4–6
25.12.1999 Suomi – Kanada 2–3
28.12.2000 Suomi – Kanada 2–2
03.01.2001 Suomi – Kanada 5–2
30.12.2001 Suomi – Kanada 4–1
31.12.2002 Suomi – Kanada 3–5
26.12.2003 Suomi – Kanada 0–3
30.12.2004 Suomi – Kanada 1–8
26.12.2005 Suomi – Kanada 1–5
03.01.2006 Suomi – Kanada 0–4
02.01.2008 Suomi – Kanada 2–4
26.12.2011 Suomi – Kanada 1–8
05.01.2012 Suomi – Kanada 0–4
04.01.2014 Suomi – Kanada 5–2
29.12.2014 Suomi – Kanada 1–4
02.01.2016 Suomi – Kanada 6–5
26.12.2017 Suomi – Kanada 2–4
02.01.2019 Suomi – Kanada 2–1 JA

Tilastolähde:
IIHF Guide & Record Book 2020

 

Olet nyt

Lisää U20 MM-uutisia 2020


Alle 20-vuotiaiden maailmanmestaruudesta pelataan Tshekin Ostravassa ja Trinecissä 26.12.2019 - 5.1.2020.


Kisaviestinnässä käytämme tunnisteita #U20fi #NuoretLeijonat #WJC2020


LOHKOJAKO

Alkulohko A (Trinec):
Kazakstan
Ruotsi
Slovakia
Suomi
Sveitsi

Alkulohko B (Ostrava):
Kanada
Saksa
Tshekki
USA
Venäjä


SUOMEN OTTELUT:
Alkulohko:

To 26.12. 20:00
Ruotsi 3–2 JA Suomi Kooste
La 28.12. 16:00
Suomi 8–1 Slovakia Kooste
Su 29.12. 16:00
Kazakstan 1–7 Suomi Kooste
Ti 31.12. 20:00
Suomi 2–5 Sveitsi Kooste
Puolivälierät:
To 02.01.
13:30 Puolivälierä 1:
Sveitsi 1–3 Venäjä Kooste
16:00 Puolivälierä 2:
Kanada 6–1 Slovakia Kooste
18:30 Puolivälierä 3:
USA 0–1 Suomi Kooste
21:00 Puolivälierä 4:
Ruotsi 5–0 Tshekki Kooste
Välierät:
La 04.01.
16:00 Välierä 1:
Ruotsi 4–5 JA Venäjä Kooste
20:00 Välierä 2:
Kanada 5–0 Suomi Kooste
Mitaliottelut:
Su 05.01.
16:00 Pronssiottelu
Ruotsi 3–2 Suomi Kooste
20:00 Loppuottelu
Kanada 4–3 Venäjä Kooste


KOKO OTTELUOHJELMA


SUOMEN MM-JOUKKUE:

Maalivahdit:
1 Piiroinen Kari
30 Annunen Justus
31 Patrikainen Jasper
Puolustajat:
2 Hatakka Santeri
3 Honka Anttoni
4 Heinola Ville
5 Kokkonen Mikko
6 Seppälä Peetro
9 Utunen Toni
29 Nousiainen Kim
33 Thomson Lassi
Hyökkääjät:
12 Erholtz Eemil
15 Killinen Lenni
18 Oden Joonas
19 Kupari Rasmus
20 Maccelli Matias
21 Puistola Patrik
23 Petman Ville
24 Ranta Sampo
25 Saarela Antti
27 Tanus Kristian
34 Räty Aatu
35 Räty Aku


IIHF:N VIRALLISET KISASIVUT


KAIKKI U20:N UUTISOTSIKOT LEIJONAT.FI:SSÄ


 

U20 Nuorten Leijonien ohjelma 2019-20

21.05.-22.05.2019:
U20 & U19 Kauden avaus & testit, Vierumäki

20.07.-25.07.2019:
Testi- ja otteluleiri, FIN-SUI & FIN-CZE, Vierumäki

21.07.-25.07.2019:
U19 Jää- ja otteluleiri, FIN-CZE, FIN-SUI, Vierumäki

25.07.-05.08.2019:
World Junior Summer Showcase -turnaus, Plymouth, USA

20.08.-26.08.2019:
Neljän maan turnaus, Perm, Venäjä

05.11.-10.11.2019:
Finnair Four Nations Tournament, Helsinki
Suomen otteluiden live-lähetykset

06.11.-10.11.2019:
U19 Maaotteluleiri, 3 x CZE-FIN, Tshekki

14.12.-17.12.2019:
MM-leiri I, Vierumäki

19.12.-25.12.2019:
MM-leiri II, Brno, Tshekki

26.12.2019-05.01.2020:
MM-kisat, Trinec & Ostrava, Tshekki

4.-8.2.2020:
Viiden maan turnaus, Berliini, Saksa

Huhtikuu 2020:
Neljän maan turnaus, Tshekki
Peruutettu

 

U20 Nuorten Leijonien ohjelma 2020-21

18.07.-23.07.2020:
Testi- ja otteluleiri, Vierumäki

Kauden muut tapahtumat vahvistetaan elokuussa.