maanantai, 05 elokuu 2013 13:01

Teräväinen: "Oli todella kiva päästä pelaamaan pitkästä aikaa"

Kirjoittanut Reijo Westerholm
Artikkelin kuvat: Reijo Westerholm Artikkelin kuvat: Reijo Westerholm

Suomen 20-vuotiaat pusersivat tärkeän aloitusvoiton Lake Placidin turnauksessa: USABlue-Finland  5-6 ja.

Nuorten maajoukkue otti työvoiton ensimmäisessä pelissään Lake Placidin turnauksessa. Vastassa runsasmaalisessa ottelussa oli USABlue – eli toinen USA:n valintaturnausjoukkueista. Niistä kootaan yksi joukkue viikon puolivälissä. Jatkoajalle venyneessä pelissä Suomi pääsi alkupuoliskolla johtoon, mutta tavoilleen uskollisina amerikkalaiset nousivat rinnalle ja vähäksi aikaa jopa ohi.

Kolmannen  erän lopussa joukkueen ykköskenttä Teuvo Teräväisen (kuvassa) johdolla otti ratkaisun käsiinsä ja väänsi väkisin Suomen rinnalle ja jatkoajalla voittoon.  Teuvo Teräväinen-Artturi Lehkonen-Kasperi Kapanen -hyökkäysketju taituroi ottelussa 5 maalia.

- Alussa mentiin kovaa päästä päähän, mutta vähitellen saimme pelin haltuumme. Lopussa sitten olimme vain kovempia kuin vastustaja.  Oli todella kiva päästä pelaamaan pitkästä aikaa, kommentoi Teräväinen ottelun jälkeen. 

Ylivoimapelissä Suomen ykköskenttä oli ottelun vahvin.

Tärkeä avausvoitto sai arvostusta myös valmentaja Karri Kiveltä.

- Näissä turnauksissa Suomi on pelannut ehkä 25 ottelua ja tämä oli vasta toinen voitto.  Minua lämmitti eniten se, että joukkue oli ennakkoluuloton ja rohkea. Teräväisen kenttä ansaitsee kiitoksen ottelun ratkaisemisesta Suomelle. Myös puolustuksesta haluan nostaa esiin Mikko Vainosen vahvan roolin pelissä.

Mukavasti alkaneessa turnauksessa Suomen 20-vuotiaat kohtaavat seuraavaksi toisen USA:n valintaturnausjoukkueista.

Artikkelin on kirjoittanut Suomen alle 20-vuotiaiden maajoukkueen joukkueenjohtaja Reijo Westerholm.
 

 

Olet nyt

Lisää U20-uutisia

U20 Nuorten Leijonien ohjelma 2020-21

18.07.-23.07.2020:
Testi- ja otteluleiri, Vierumäki

Kauden muut tapahtumat vahvistetaan elokuussa.

Etsi sivustolta