lauantai, 29 joulukuu 2018 08:42

U18 Sveitsissä: Pikkuleijonat voittoon avauserän tehoilla

Kirjoittanut Arto Sihvonen
ERINOMAISUUDEN TAVOITTELU
U18 Sveitsissä: Pikkuleijonat voittoon avauserän tehoilla Arto Sihvonen

Alle 18-vuotiaiden maajoukkue otti perjantaina iltapäivällä Zuchwilissa pelatussa ottelussa Sveitsin päänahan maalein 6-3 (5-2,1-1,0-0). Suomi teki ottelun avauserässä voittoon tarvittavat osumat, eikä Sveitsi ottelun missään vaiheessa pystynyt pelillisesti haastamaan Leijona-joukkueen paremmuutta.

Maalintekopelaaminen jatkui suoraan Slovakia-ottelusta
Pikkuleijonat lähti otteluun hyvällä liikkeellä ja päämäärätietoisella hyökkäyspelaamisella. Sveitsi joutui rikkomaan Suomen joukkueen kiekollista peliä jäähyn arvoisesti jo 15 sekunnin pelin jälkeen, ja punalamppu syttyi Sveitsin päädyssä YV-maalin merkiksi ajassa 0.56. Maalista vastasi joukkueen parhaana pelaajana palkittu Leevi Aaltonen, joka laukoi kiekon b-pisteen yläkaarelta tarkasti etuylänurkkaan. Esityön maaliin tekivät Antti Tuomisto ja Tuukka Tieksola.

Sveitsi tasoitti ottelun onnekantamoisella n. kolme minuuttia Suomen johtomaalin jälkeen. Suomi oli juuri saanut viisikon täyteen kahden minuutin jäähyn jälkeen, kun sveitsiläispelaajan syötöksi tarkoittama kiekko löysi tiensä Pikkuleijonien maaliin.

Ottelun avauserässä nähtiin kavalkadi erikoistilannemaaleja, ja Pikkuleijonat siirtyikin 2-1-johtoon alivoimamaalilla, kun erää oli pelattu 8.05. Matias Mäntykivi riisti kiekon Sveitsin puolustusalueella ja vapautti mainiolla syötöllä Santtu Hakasen maalintekoon.

Suomi siirtyi kahden maalin johtoon jo minuutti edellisen maalin jälkeen. Maali syntyi tasakentällisin Pikkuleijonien toisen linjan hienon suoran hyökkäyksen päätteeksi. Veeti Miettinen syötti omalta alueelta kiekon keskialueelle Aatu Rädylle, joka jätti hyvällä liikkeellä pari sveitsiläistä taakseen, vei kiekon hyökkäysalueelle ja antoi tarkan poikkisyötön isoveli Aku Rädylle, ja Aku sijoitti kiekon varmasti Sveitsin verkkoon.

Pikkuleijonien 4-1-maali oli jälleen ylivoimamaali. Suomen ykkösylivoima jauhoi neljällä syötöllä Sveitsin neliön hajalle, ja Veeti Miettisellä oli helppo työ siirtää kiekko tyhjään maaliin. Syöttöpisteen ajassa 15.01 syntyneeseen maaliin kirjauttivat Tuukka Tieksola ja Antti Tuomisto.

Avauserän maali-iloittelu jatkui erän viimeisen viiden minuutin aikana vielä kahdella täysosumalla. Ensin Sveitsi pelaaja karkasi alivoimalla Suomen hyökkäyssiniviivalta läpiajoon ja kavensi tilanteeksi 4-2. Runsasmaalisen erän viimeisen sanan sanoi mainion ottelun pelannut Aku Räty, joka teki toisen maalinsa ensimmäisen tapaan suorasta hyökkäyksestä. Tähän osumaan tarjoili syötön Aarne Intonen. Maali syntyi vain 22 sekuntia ennen erän päätössummeria.

Jäähyt sotkivat pelirytmiä
Ottelun tuomarilinja oli todella tarkka, ja varsin siistissä ottelussa vihellettiin yhteensä 21 kahden minuutin rangaistusta. Jäähysuma painottui ottelun päätöserään, jossa jäähyaition ovi aukesi yhteensä peräti 11 kertaa. Runsas jäähymäärä sekoitti erityisesti Pikkuleijonien viisikkopelaamista, ja näkyi samalla luotujen maalintekopaikkojen ja tehtyjen maalien määrässä.

Suomen viimeinen maali syntyi suorasta hyökkäyksestä ajassa 23.20 puolustaja Topi Niemelän lavasta. Hyvän esityön maaliin tekivät Leevi Aaltonen ja Juuso Pärssinen. Toisessa erässä voittamisen vimma tuli esille jo hieman väkinäisinä maalintekoyrityksinä, ja Sveitsi vastasikin koko ottelun viimeisestä maalista ajassa 24.45. Ottelun toinen puolikas ei tuottanut lisää maaleja kummallekaan joukkueelle, vaikka molemmat pääsivätkin testaamaan erikoistilannepelaamistaan lukuisia kertoja.

Pikkuleijonien turnaus jatkuu lauantaina iltapäiväottelulla Tsekkiä vastaan. Ottelussa pelaavat vastakkain turnauksen tähän saakka ainoat tappiottomat joukkueet, joten luvassa on mielenkiintoinen kamppailu, jossa ratkotaan turnauksen kärkisijat. Ottelu alkaa Suomen aikaa klo 16.30.


Suomen joukkueen tehopisteet Sveitsi-ottelussa:
Aku Räty 2+0
Leevi Aaltonen 1+1
Veeti Miettinen 1+1
Tuukka Tieksola 0+2
Antti Tuomisto 0+2
Santtu Hakanen 1+0
Topi Niemelä 1+0
Matias Mäntykivi 0+1
Aatu Räty 0+1
Aarne Intonen 0+1
Juuso Pärssinen 0+1


- 28.12. Suomi-Sveitsi-ottelun tilastoseuranta tulospalvelussa
- 29.12. Suomi-Tshekki-ottelun tilastot tulospalvelussa
- Sveitsin turnauksen tapahtumasivu (ohjelma, tilastot ja tulokset)
- Sveitsin U18-turnauksen otteluiden live stream


Kirjoittaja on Pikkuleijonien joukkueenjohtaja.

Olet nyt

Lisää U18-uutisia

U18 POIKIEN MM-KISAT 2019

Alle 18-vuotiaiden poikien maailmanmestaruudesta pelataan Ruotsin Örnsköldsvikissä ja Uumajassa 18.–28.4.2019.


Kisaviestinnässä käytämme hashtageja #U18fi #Pikkuleijonat


LOHKOJAKO
Alkulohko A (Uumaja):
Kanada
Suomi
Sveitsi
Tshekki
Valko-Venäjä

Alkulohko B (Örnsköldsvik):
Latvia
Ruotsi
Slovakia
USA
Venäjä


SUOMEN OTTELUT:
Alkulohko:
To 18.04. 20:30
Kanada 5–3 Suomi Kooste
Pe 19.04. 20:30
Valko-Venäjä 4–3 Suomi Kooste
Su 21.04. 16:30
Suomi 2–4 Tshekki Kooste
Ti 23.04. 16:30
Suomi 12–0 Sveitsi Kooste
Puolivälierät:
To 25.04. 16:30
USA 6–0 Suomi Kooste


KOKO OTTELUOHJELMA JA TULOKSET


IIHF:N VIRALLISET KISASIVUT


SUOMEN MM-JOUKKUE

Maalivahdit:
1 Taponen Roope
30 Piiroinen Kari
31 Blomqvist Joel

Puolustajat:
2 Kokkonen Mikko
3 Loponen Kalle
4 Räsänen Iivari
5 Niemelä Topi
6 Hatakka Santeri
7 Tuomisto Antti
25 Heinola Ville

Hyökkääjät:
10 Aaltonen Leevi
15 Saarela Antti
18 Petman Mikko
19 Miettinen Veeti
20 Lundell Anton
21 Räty Aku
22 Simontaival Kasper
24 Räty Aatu
28 Hirvonen Roni
32 Tieksola Tuukka
34 Intonen Aarne
35 Pärssinen Juuso
36 Puistola Patrik


MM-KISAT YLEN KANAVILLA
TV:n ohjelmaopas


KAIKKI U18:N UUTISOTSIKOT LEIJONAT.FI:SSÄ


 

Etsi sivustolta