keskiviikko, 23 huhtikuu 2014 01:53

Aleksi Saarela lunasti lupauksensa - "Enhän mä tehnyt yhtikäs mitään"

Kirjoittanut Hanni Hopsu
Tästä tilanteesta Aleksi Saarela taituroi ensimmäisen maalinsa MM-kisoissa. Tästä tilanteesta Aleksi Saarela taituroi ensimmäisen maalinsa MM-kisoissa. Matti Nenonen

”Nyt pääsee irti”, totesi Aleksi Saarela tiistaiaamuna, kun hyökkääjän kisapassi oli vihdoin leimattu ja edessä oli alkusarjan päätösottelu USA:ta vastaan. Ja irtihän Saarela pääsi! 

Kuinka monta kertaa onkaan Kisapuiston yleisö huokaissut syvään, kun pikkuleijonien hyökkäys on päättynyt siihen, että maalintekopaikassa sinivalkoiset ovatkin yrittäneet vielä väkisin hakea syöttöä, siirtää kiekkoa kaverille, jonka kuvittelevat olevan paremmassa maalintekopaikassa? Kuinka monta kertaa katsojat ovat lyöneet kämmenellään otsaansa ja tuskailleet: ”Miksi et lauo?”

Suoraviivaisuus ja rohkeus ovat kaksi avainasiaa, joita Pikkuleijonien on ollut tarkoitus pelissään toteuttaa. USA-pelin alla Aleksi Saarela manaili sitä, että näistä periaatteista on kuitenkin jostain kumman syystä lipsuttu.

- Mä tuon sinne jämäkkyyttä ja suoraviivaisuutta - ei mitään syöttö-syöttö-syöttö -kuvioita, Saarela lupaili. Lisäksi hän kertoi tuovansa askiin kovuutta ja johtajuutta.

Hyökkääjä lunasti lupauksensa.

Toista erää oli pelattu viisi minuuttia ja 42 sekuntia, kun numero 25 selässään nimi Saarela karkasi läpiajoon, veivasi USA:n maalivahti Alexander Nedeljkovicin aivan kuutamolle ja siirsi kiekon häkkiin. Osumaa kelpaa ihastella maalikoosteista, mutta hyökkääjä itse vieritti kaiken kunnian puolustaja Miro Keskitalolle.

- Ollaan harjoiteltu sitä, että sentteri ajaa keskelle vapaaseen tilaan. Miro sieltä pisti aivan huikean syötön! Eihän mulle jäänyt kuin vain lopputyö, kun Miro hoiti kaiken muun siinä ja pisti kiekon ohi pakkien. Tosiaan, ei mun siinä tarvinnut tehdä yhtikäs mitään.

Saarelan pelipaikka löytyi kolmoskentästä, jossa laidoilla viilettivät Kasperi Kapanen ja Joel Kiviranta. Kolmikon yhteistyö alkoi sujua välittömästi ja roolit klikkasivat saumattomasti yhteen.

- Aivan huikeeta pelata niiden kahden kanssa! Saarela totesi päätään pyöritellen.

- Kemiat sopii hyvin yhteen. Jolle sähisee siellä ja tekee kovasti töitä. Kassu luistelee kovaa, on taitava pelaaja ja tekee maaleja. Mä yritän siinä sentterinä auttaa molempia äijiä niin, että Kassu pääsisi vauhtiin kiekon kanssa, ja Jollea yritän taas auttaa tuollaisissa työmyyrä-asioissa.

Saarela ei liiemmin tappiota manaillut, sillä Suomi toden teolla pisti USA:n ahtaalle ja pelasi vahvan pelin, vaikka Yhdysvallat laukaisutilastoja dominoikin.

- Hyvä fiilis jäi, vaikka hävittiinkin. Mun mielestä pystyttiin osoittamaan kaikille, että kyetään pelaamaan mestarisuosikkeja vastaan. Ei oltu mitenkään huonoja, ja mun mielestä oltaisiin jopa ansaittu voittaa, kun pari niistä USA:n maaleista nyt oli sellaisia kuraisia pomppumaaleja.

Pohjois-Amerikassa harjoittelussa keskitytään voimapuoleen ja fyysisyyteen enemmän kuin Suomessa, joten lähes poikkeuksetta kun askiin luistelee USA tai Kanada, voi odottaa kovia kaksinkamppailuja ja rajua maalineduspelaamista. Pikkuleijonat eivät kumminkaan missään määrin arkailleet tai säästelleet vaan pistivät kroppaa likoon ihailtavalla asenteella.

- Mä nautin aina, kun peli on fyysistä. Mun mielestä on vaan hienoa vähän kovistella noita jenkkejä - ne kun luulee aina olevansa niin pirun kovia äijiä, mutta kyllä mekin osataan taklata. Jääkiekko on kumminkin aina jääkiekkoa - samaa puuroa ne syö kuin mekin, Saarela summasi.

 


 

Viimeksi muutettu keskiviikko, 23 huhtikuu 2014 02:14