tiistai, 22 huhtikuu 2014 13:18

Tanskan taistelu ei riittänyt - Sveitsi nappasi tärkeän voiton

Kirjoittanut Hanni Hopsu
Tanskan vaihtopenkki eli suurella tunteella pelissä mukana. Tanskan vaihtopenkki eli suurella tunteella pelissä mukana. Leeni Pellinen

Kisapuiston maanantaisessa iltaottelussa vastakkain olivat lauantaina Suomelle 2-1-tappion kärsinyt Sveitsi sekä sunnuntaina USA:lta lukemin 0-7 kuonoonsa saanut Tanska. Pieni Tanska pisti Sveitsin todella ahtaalle, mutta lopulta punapaidat onnistuivat nappaamaan niukan voiton maalein 3-2 - toisaalta ansaitusti, toisaalta onnekkaasti. 

Kukapa olisi uskonut, että sunnuntai-iltana USA:n pesukoneessa pyörinyt Tanska pystyisi kasaamaan itsensä täysin ja haastamaan erittäin vahvan Sveitsin joukkueen. Häikäisevän ottelun pelanneen maalivahtinsa Thomas Lilien johdolla tanskalaiset taistelivat suurella sydämellä alusta loppuun.

Tanskalaisten tekemistä niin askissa kuin vaihtopenkilläkin oli ilo katsella; hyökkäyksissä näkyi rohkeutta ja pelaamisen riemua, puolustusalueella tiivistä viisikkopelaamista ja uhrautumista, vaihtopenkillä kukaan ei malttanut istua alas, vaan koko konkkaronkka seisoi ja hurrasi joka laukaukselle, taklaukselle ja vedon blokkaukselle.

Siitä huolimatta Sveitsi pinkaisi ottelun puolenvälin jälkeen 2-0 johtoon. Ensin joukkueen parhaana pelaajana palkittu Roger Karrer hakkasi Kevin Fialan laukauksen irtokiekon häkkiin ylivoimalla. Nelisen minuuttia myöhemmin asialla oli vuorostaan vaihdosta toiseen kiekollisilla taidoillaan häikäissyt Fiala.

Tanskalaiset eivät kuitenkaan lannistuneet vaan jatkoivat hyvällä sykkeellä ja rennolla otteella hyökkäämistä, mikä palkittiinkin vielä ennen toista erätaukoa Thomas Olsenin 2-1-kavennusmaalilla.

Kolmannessa erässä Tanska haki tasoitusosumaa vimmatusti ja saikin tilaisuutensa, kun Thomas Heinimann passitettiin jäähylle. Tanskan ylivoima jauhoi reilu minuutin verran ja ajassa 55:48 koko valkopaitojen vaihtopenkki repesi riemusta, kun Christian Mieritzin hurja laukaus siniviivan tuntumasta painui ohi Gauthier Desclouxin. Puolustajan laukauksessa oli sellainen määrä päättäväisyyttä ja voimaa, että se olisi mennyt läpi vaikka betoniseinästä.

Mutta niin vain Sveitsi osoitti jälleen vahvuutensa ja nousi kuin nousikin voittoon. Vain kaksi minuuttia ja 10 sekuntia ennen loppusummeria Noah Rodin sutaisu maalia kohti pomppi flipperipallon tapaan ohi Lilien. Tanskalaisille jäi käteen vain karvas pettymys.

 

Sveitsille voitto oli äärimmäisen tärkeä, sillä se kohtaa alkulohkon päätösottelussaan tiistaina Tshekin, jonka saldo on sama kuin Sveitsillä:kaksi voittoa ja yksi tappio. Kaikki on auki, sillä vain Suomi voi kolmen pisteen voitolla varmistaa lohkovoiton, eli Kisapuistossa on edessä loppuun asti jännittävä ja mielenkiintoinen kiekkopäivä. 
 

Viimeksi muutettu tiistai, 22 huhtikuu 2014 14:18

U18 Pikkuleijonien ohjelma 2019-20

10.06.-17.06.2019:
Kesäopiskelu, Kuortane

22.07.-30.07.2019:
Testileiri ja kesäopiskelu, Vierumäki

02.08.-11.08.2019:
Hlinka Gretzky -turnaus, Tshekki ja Slovakia

04.11.-10.11.2019:
Viiden maan turnaus, Ruotsi

25.12.-30.12.2019:
Viiden maan turnaus, Sveitsi

03.02.-10.02.2020:
Viiden maan turnaus, Tshekki

30.03.-03.04.2020:
MM-leiri I, Vierumäki

08.04.-15.04.2020:
MM-leiri II, USA

16.04.-28.04.2020:
MM-kisat, Ann Arbor & Plymouth, USA