maanantai, 21 huhtikuu 2014 00:10

Tshekkivahti Vitek Vanecek - "Haluamme olla parhaita!"

Kirjoittanut Hanni Hopsu
Vitek Vanecek. Vitek Vanecek. Pasi Mennander

Pikkuleijonat juhlistavat toista pääsiäispäivää ottelulla Tshekkiä vastaan. Suomi kellisti lauantain trillerissä Sveitsin maalein 2-1, kun taas tehottomuuden kanssa kamppaillut Tshekki koki kipeän 3-0 tappion USA:lle. Huippuottelun pelannut maalivahti Vitek Vanecek toivoi joukkueensa kykenevän parempaan viimeistelyn maanantain kohtaamisessa.

Tshekin tähtipelaaja lauantain ottelussa, tappiosta huolimatta, oli maalivahti Vitek Vanecek. Veräjänvartija breikkasi siihen malliin, että torjuntoja kertyi kaiken kaikkiaan 32 ja osa torjunnoista oli todellista päivän kohokohdat -materiaalia. Leijonat.fi ylitti kielimuurin hyökkääjä Vaclav Karabacekin auvoisella avustuksella ja jututti englantia taitamatonta tshekkimaalivahtia sunnuntain aamujäiden jälkeen.

- USA-peli oli kieltämättä hyvä, mutta luonnollisestikin silloin, kun tulee enemmän laukauksia, minun on maalivahtina helpompi pelata, sillä pysyn koko ajan vireessä ja varmuus pysyy yllä. Tanska-pelin voitimme 9-2, mikä toki oli hienoa, mutta se oli minulle todella vaikea peli, sillä laukauksia tuli niin harvoin, että jäädyin maalini suulla odotellessani, Vanecek sanaili.

Tshekeille tappio oli karvas, sillä joukkue ei kyennyt iskemään maalin maalia hyvistä paikoista huolimatta.

- Se oli vaikea ja raskas tappio, mutta nyt meidän on tärkeää pysyä yhtenäisenä joukkona. Meidän täytyy olla parempia viimeistelyssä. Pystymme luomaan hyviä maalintekopaikkoja, mutta emme voi voittaa, jos tuhlailemme. 

Tshekillä on kovat tavoitteet turnauksessa. Maa on aiemmin voittanut U18 MM-kisoissa kolme pronssia ja tämän kevään joukkue janoaa kirkkaampaa mitalia.

- Haluamme voittaa mitalin, mutta emme mitä tahansa mitalia, vaan haluamme olla parhaita, haluamme kultaa, Vanecek naulasi.

Suomi ja Tshekki kohtasivat viimeksi helmikuussa Venäjällä viiden maan turnauksessa, jolloin Tshekki oli etevämpi maalein 3-6. Tuolloin pistenikkarina hääri Jakub Vrana tehoin 2+2. Joulukuussa Sveitsin viiden maan turnauksessa Suomi oli puolestaan niukasti parempi lukemin 4-3. Tshekki-vahti Vanecek ei kuitenkaan leijonalaumaa pelkää.

- Meidän pitää olla keskittyneitä ja kurinalaisia ja ampua heti alkuun vähintään pari nopeaa maalia. Onhan Suomella toki hyvä joukkue, mutta meillä on parempi, joten voitamme heidät! Karabacek tulkkasi nauruaan pidätelleen veräjänvartijan kommentin, ja kaksikko purskahti rempseään nauruun.

Vanacek ei myöskään kauan punninnut vastaustaan siihen, keihin pelaajiin tulisi maanantai-iltana kiinnittää huomiota.

- No, toverini tässä totesi, että Suomelta hän tietää Kasperi Kapasen, ja meidän joukkueestamme erityinen pelaaja on tietenkin Vaclav Karabacek, hyökkääjä tulkkasi virnistellen maalivahti Vanecekin nauraessa vieressä.

Suomi-Tshekki-ottelu alkaa Kisapuistossa kello 15:00.

 

 

Viimeksi muutettu maanantai, 21 huhtikuu 2014 00:43