keskiviikko, 10 helmikuu 2016 08:43

U17 // Joukkueenjohtajan raportti: Suomi kukisti Venäjän

Kirjoittanut Mikko Palsola
Lassi Lehtinen oli oivassa torjuntavireessä Suomen maalilla. Lassi Lehtinen oli oivassa torjuntavireessä Suomen maalilla. Jukka Salminen

Yhdysvaltojen Plymouthissa tällä viikolla pelattavan viiden maan turnauksen avausottelussa Suomen alle 17-vuotiaiden maajoukkue kukisti Venäjän maalein 4-2.

Suomi sai otteluun hyvän alun ja pääsi ensimmäisen kymmenen minuutin aikana jo 2-0 johtoon hieman Venäjän maalivahdin avustuksella. Suomen maaleista vastasivat Joni Ikonen ja Jesse Koskenkorva.

Erän toista puoliskoa hallitsi Venäjä, mutta Lassi Lehtinen maalissa torjui kaikki Venäjän yritykset. Vaikka Leijonat johti ottelua, niin erä oli hienoista Venäjän hallintaa. Venäjä pystyi tekemään pitkiä hyökkäyksiä Suomen päädyssä ja väsyneenä oli vaikea käyttää omaa vahvuuttaan eli hyvää hyökkäyspelaamista.

Toiseen erään Suomi sai väkevän alun ja pystyi vyöryttämään peliä Venäjän päätyyn, mutta maalia ei saatu aikaiseksi. Venäjä sai myös luotua muutaman vaarallisen tilanteen.

Toisen erän kahdeksannella minuutilla ensin Linus Nyman taklattiin keskialueella tosi rajusti ja joutui jättämään kentän, ja hetkeä myöhemmin myös Aleksi Anttalainen joutui jättämään pelin kesken.

Tämä sisuunnutti selvästi joukkuetta ja ajassa 30.28 keskialueen katkosta suomalaiset pääsivät ylivoimahyökkäykseen, ja Aleksi Heponiemi muutti taululle lukemat 3-0. Erän loppu oli tasaista vääntöä eikä lisämaaleja syntynyt.

Kolmanteen erään tuli sisuuntunut Venäjä, ja joukkue pystyikin tekemään kaksi maalia läpiajoista. Ajassa 51.52 Venäjä oli tullut maalin päähän. Juuso Niemisen valmentama Suomi sai myös loistavan tilaisuuden ratkaista pelin 5-3 ylivoimalla, mutta nyt ylivoima oli tehotonta.

Kolme minuuttia ennen ottelun loppua Aleksi Heponiemi ampui tolppaan hienon hyökkäyksen päätteeksi, ja vasta ajassa 59.29 Santeri Virtanen pääsi ujuttamaan 4-2-maalin Aleksi Heponiemen hienosta esityöstä.

Näin Venäjä oli jälleen lyöty. Maalissa Lassi Lehtinen torjui 38 laukasta ja vastaavasti Venäjän maalivahdilla oli 33 torjuntaa.

Ottelun jälkeen päävalmentaja Juuso Nieminen totesi, että pelaaminen oli nousujohteista ja etenkin ottelun vanhettua joukkue pystyi parantamaan kamppailupelaamista fyysistä Venäjää vastaan. Lisäksi Nieminen nosti esille hienon maalivahtipelin.

Näin siis viiden maan turnaus on saatu käyntiin, ja voitto lämmitti koko joukkuetta. Huomenna vastaan asettuu kotijoukkue USA, ja kuten vastuuvalmentaja Juuso Nieminen totesi, että pelin pitää parantua mikäli huomenna haluamme kamppailla voitosta.

Ottelu alkaa Suomen aikaa kello 02.00 torstaiaamuyöllä.

Kirjoittaja on Suomen alle 17-vuotiaiden maajoukkueen joukkueenjohtaja.

 

Turnauksen ottelut näkyvät livenä netissä. Lisätietoa lähetyksistä löydät täältä.

 

U17 ohjelma kaudella 2019-20

20.05.-24.-05.2019:
Testileiri, Vierumäki

07.08.-11.08.2019:
Jää- ja otteluleiri, 3 x FIN-RUS, Vierumäki
Suomen otteluiden tallenteet

21.08.-25.08.2019:
Finnkampen, Ruotsi

27.10.-11.11.2019:
U17 World Hockey Challenge, Kanada

26.12.-29.12.2019:
Maaotteluleiri, 3 x FIN-CZE, Salo
Suomen otteluiden live-lähetykset

03.02.-10.02.2020:
Viiden maan turnaus, Venäjä

06.04.-12.04.2020:
Viiden maan turnaus, Rauma
Suomen otteluiden live-lähetykset
 

Etsi sivustolta