perjantai, 27 elokuu 2021 23:43

Näin Tyttöleijonien päävalmentaja Mira Kuisma summasi toisen Ruotsi-ottelun: ”Emme missään vaiheessa päässeet ensimmäisen pelin tasolle”

Kirjoittanut
ERINOMAISUUDEN TAVOITTELU
Näin Tyttöleijonien päävalmentaja Mira Kuisma summasi toisen Ruotsi-ottelun: ”Emme missään vaiheessa päässeet ensimmäisen pelin tasolle” Marjo Mäyrä

– Tiesimme, että Ruotsi parantaa eilisestä. Pyrimme valmistautumaan paremmin fyysisesti ja henkisesti ja panostamaan ottelun alkuun. Se ei onnistunut koko ensimmäisen erän aikana, olimme huonoja ihan joka osa-alueella, päävalmentaja Mira Kuisma sanoi Ruotsin 5–2-voittoon päättyneestä ottelusta.

– Toiseen erään pystyimme vähän parantamaan. Kun on ekan erän jälkeen takana 3–0, niin vaihtoehtoja ei tietenkään olekaan, on pakko kiristää tahtia. Toinen erä olikin paljon parempaa pelaamista.

– Kolmas erä oli ihan ookoo, mutta emme oikein missään vaiheessa päässeet ensimmäisen pelin tasolle. Otimme seitsemän kakkosta tänään. Se on aivan liikaa, varsinkin, kun suurimman osan niistä ottivat hyökkääjät. Erikoistilanteissa ja boksissa istumalla näitä pelejä ei voiteta.