sunnuntai, 10 marraskuu 2019 00:36

Tyttöleijonilla Finnkampenin jälkeen edessään MM-joukkueen kokoaminen – "Nopeasti päästävä asiassa liikkeelle"

Kirjoittanut
ERINOMAISUUDEN TAVOITTELU
Päävalmentaja Mira Kuisma. Päävalmentaja Mira Kuisma. Pasi Mennander

Suomen alle 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkueen kauden päätapahtuma on enää puolentoista kuukauden päässä. MM-kisat käynnistyvät Slovakiassa 26. joulukuuta.

– Seuraavaksi valitsemme kisajoukkueen. On mietittävä, miten pelaajat ovat esiintyneet turnauksissa ja arjessaan. Aika nopeasti on päästävä asiassa liikkeelle, päävalmentaja Mira Kuisma pohti lauantain Finnkampenin päätyttyä.

Kolmen ottelun sarjassa Suomi hävisi Ruotsille otteluvoitoin 1–2. Torstain avauskamppailun Ruotsi voitti jatkoajalla 3–2, perjantaina Suomi oli parempi 2–1. Lauantain kolmas kohtaaminen päättyi Ruotsin 4–1-voittoon.

– Ensimmäinen peli ei ollut meiltä parasta jääkiekkoa. Toiseen saimme nostettua tasoamme ja se oli turnauksen paras ottelumme, Kuisma kertasi.

– Tänään emme pystyneet yhtä hyvään suoritukseen kuin eilen. Toki kolmannessa erässä nostimme tasoamme, kun järjestelimme kenttiä uusiksi, mutta voittoon se ei riittänyt. Meillä oli maalipaikkoja, mutta tänään ei mennyt sisälle.

Tyttöleijonat viimeistelee MM-kuntoaan 13.–15.12.2019 neljän maan turnauksessa Vierumäellä. Suomen lisäksi turnaukseen osallistuvat Saksa, Sveitsi ja Tshekki.

Lauantain kolmannen Finnkampen-ottelun tilastotapahtumat tulospalvelussa

Olet nyt

Lisää Tyttöleijonien uutisia