sunnuntai, 09 tammikuu 2011 00:05

Sveitsi niukasti Suomea parempi naisten MLP Cupissa - Kuvat

Kirjoittanut KARI MÄNTY

img_2923.jpg

Suomi loi maalintekotilanteita, mutta onnistui viimeistelyssä vain kahdesti. Sveitsi oli parempi voittomaalikilpailussa ja jätti Naisleijonat MLP Cupin sijalle kuusi. Tässä joukkueenjohtajan peliraportti paikan päältä!


Joukkueenjohtajan peliraportti: Suomi-Sveitsi 2-3 (0-0, 0-0, 2-2, 0-0, 0-1)

Ottelu lähti Suomelta hyvin käyntiin muutaman peliä hakevan vaihdon jälkeen. Suomi oli heti ottelun alussa liikkuvampi ja aggressiivisempi joukkue. Lukuisista maalitilanteista huolimatta ensimmäisessä erässä Suomi ei saanut maaleja aikaiseksi. Sveitsilläkin oli muutama tekopaikka.

Toisessa erässä Suomen kärsivällinen peli jatkui ja luotiin hyviä tilanteita Sveitsin maalille. Erän puolivälissä Sveitsi yritti herätellä joukkuettaan ottamalla aikalisän. Suomen painostus jatkui erän loppuun saakka, mutta hyvistä tilanteista huolimatta maaleja ei erässä syntynyt.

Heti kolmannen erän alussa Suomen maalitili vihdoin aukesi ja Suomi siirtyi johtoon Saara Tuomisen maalilla, syöttäjinä Anne Tuomanen ja Karoliina Rantamäki. Sveitsi haki ensimmäisen erän tapaan mahdollisuuksia vastaiskujen kautta. Erän puolivälissä Sveitsi onnistuikin kahdesti siirtyen johtoon 1-2. Suomen tasoitusmaali nähtiin melkein heti Sveitsin maalien jälkeen, tekijänä jälleen joukkueen kapteeni Saara Tuominen, syöttäjinä maaliin Karoliina Rantamäki ja Sari Kärnä. Varsinaisen peliajan jälkeen, ottelun päättyessä tasan, edessä oli jatkoaika.

Jatkoaika oli täydellistä Suomen hallintaa Suomen voittaessa maalintekotilanteet 11-1. Lisämaaleja ei jatkoajalla syntynyt ja ottelun ratkaisu siirtyi voittomaalikilpailuun, jonka Sveitsi voitti ja näin koko ottelun 2-3.

Koko ottelussa maalintekotilanteet olivat Suomen eduksi 58-16. Missään vaiheessa ei ollut epäselvää kumpi joukkue ottelua hallitsi, Suomi oli selkeästi parempi. Sveitsin maalissa loistavasti torjunut Florence Schelling oli Sveitsin voiton avain.

- Suomella oli läpi ottelun riittävästi maalintekotilanteita voittopeliin. Jatkossa tällaiset pelit on pystyttävä kääntämään voitoksi, totesi päävalmentaja Pekka Hämäläinen ottelun ratkettua.

Suomen parhaana palkittiin Essi Hallvar.

Suomen maalintekijät:
42:49 1-0 Saara Tuominen
52:20 2-2 Saara Tuominen

Jäähyt:
Suomi: 4 x 2 min
Sveitsi: 8 x 2 min

Maalivahtien torjunnat:
Anna Vanhatalo:    16
Florence Schelling: 67

Suomen kentälliset:
Rantamäki Karoliina - Tuominen Saara - Sari Kärnä
Lindstedt Rosa - Posa Mariia
 
Tuomanen Anne - Niskanen Tanja - Rajahuhta Annina
Hallvar  Essi - Mertanen Terhi

Mäkinen Niina - Saari Saila - Lund Pia
Turpeinen Hanna-Riikka - Huhta Mira

Rantanen Salla - Christine Posa
Krista Rahunen

img_2682.jpg

img_2714.jpg

img_2719.jpg

img_2799.jpg

img_2841.jpg

img_2846.jpg

 

Olet nyt

Lisää Naisleijonien uutisia

 
 
 

Naisleijonien ohjelma 2020-21

11.06.-15.06.2020:
Jää- ja testileiri, Vierumäki

27.07.-31.07.2020:
Jää- ja otteluleiri, Vierumäki

24.08.-28.08.2020:
Jää- ja otteluleiri, Vierumäki

03.11.-07.11.2020:
Jää- ja otteluleiri, Kuortane

08.02.-13.02.2021
Jää- ja otteluleiri, Vierumäki - PERUTTU

28.03-07.04.2021
MM-leiri, Vierumäki

06.05.-16.05.2021:
MM-kisat, Halifax & Truro, Kanada

Etsi sivustolta