|
Tapaa HockeyBird Olympiastadionilla - Runsaasti oheisohjelmaa yleisöluistelussa |
|
Kirjoittanut Toimitus
|
|
23.01.2012 15:18 |
|

Yleisöllä on mahdollisuus luistella Olympiastadionin kaukalossa 28.-29.1.2012 järjestettävässä yleisöluistelutapahtumassa. Tarjolla on myös runsaasti oheisohjelmaa.
• Suomen Jääkiekkoliiton ja jääkiekon MM-kilpailuiden kisamaskotit Finkey ja HockeyBird ovat mukana yleisöluistelussa lauantaina 28.1 klo 10-13. Lisäksi sunnuntaina 29.1 tapahtumassa vierailee mahdollisesti Helsingin IFK:n pelaajia.
• Tapahtuman aikana on mahdollisuus vierailla Olympiastadionin tornissa. Torni on avoinna tapahtuman aikana normaalien sisäänpääsymaksujen mukaisesti.
• Sodexon tapahtumakahvila palvelee luistimien vaihtotilan yhteydessä viikonlopun ajan.
• Suomen Urheilumuseo tarjoaa koko perheelle tarinoita, elämyksiä ja viihdettä. Museon perusnäyttely kertoo suomalaisen urheilun tarinan 1800-luvulta tähän päivään. Museon toiminnallisessa lastennäyttelyssä ”Aikamatka olympialaisiin” perheen pienimmät voivat tutustua moniin entisiin ja nykyisiin olympialajeihin kokeilemalla niitä itse. Urheilumuseo sijaitsee Olympiastadionin siipirakennuksessa tornin puoleisella sivulla. Museo on avoinna 28.-29.1. klo 9.30-17.30 ja museoon on yleisöluisteluviikonlopun aikana ilmainen sisäänpääsy.
• Yleisöluistelu on osa Olympiastadionin 60v. Helsingin Olympialaisista -teemavuotta ja kävijät voivat halutessaan pukeutua luisteluun 50-luvun teeman mukaisesti. Seuraava teemavuoden tapahtuma Olympiastadionilla on Helsinki-päivänä 12.6.2012.
Yleisöluistelun mahdollistavat yhdessä Stadion-säätiö, Jääkenttäsäätiö, Helsingin kaupungin Liikuntavirasto, Helsingin IFK ja Suomen Jääkiekkoliitto. Yleisöluistelun jälkeen stadionilla nähdään IFK:n, Jokereiden sekä Jääkiekkoliiton ulkojääpelit, Talviklassikko ja Suomi-Venäjä -maaottelu, jotka pelataan Olympiastadionilla 4 .ja 9. helmikuuta.
|