HockeyBird
Mainospalkki
Mainospalkki
Mainospalkki
Nyt on jo kiire! MM-kisojen vapaaehtoishaku päättymässä
Kirjoittanut Toimitus   
13.12.2011 13:29

Kuvituskuva_Karjala_2011_Pekka_Pelkonen.jpg

Jääkiekon ensi kevään MM-kotikisojen vapaaehtoishaku päättyy perjantaina 16. joulukuuta. Vielä ehdit jättää hakemuksesi vuoden upeimpaan urheilun suurtapahtumaan!


Hakijat haastatellaan ja valituille ilmoitetaan valinnasta henkilökohtaisesti alkuvuoden 2012 aikana. Vapaaehtoistehtäviin valittujen ensimmäinen koulutus pidetään tammikuun lopussa Helsingissä. Lisäksi kevään aikana pidetään 1-3 tehtäväkohtaista koulutusta.

Vapaaehtoisuus jääkiekon MM-kisoissa tarjoaa ainutlaatuisen mahdollisuuden osallistua kansainvälisen urheilun suurtapahtuman toteuttamiseen. Vapaaehtoisena koet kisajärjestelyt kulissien takaa, tutustut urheilu- ja tapahtumajärjestämisen ammattilaisiin ja saat uusia ystäviä.

MM-kisojen kilpailupuolen tehtävät perustuvat vapaaehtoisuuteen ja näistä ei makseta palkkiota tai kulukorvauksia.

Kisoihin valittavat vapaaehtoiset koulutetaan tehtäviinsä. Jokaiselle sektorille on luvassa oman osa-alueensa ammattitaitoinen perehdytys sekä kaikille yhteinen asiakaspalvelukoulutus ja Helsinki-tietoutta. Lisäksi vapaaehtoiset saavat tehtävään sopivan MM-kisojen vapaaehtoisasun. Työpäivinä tarjotaan lämmin ruoka.

Vapaaehtoiselta edellytetään 16 vuoden ikää, sitoutumista tehtäväkoulutuksiin sekä työvuoroihin. Toimitsija- ja tilastointitehtävien vapaaehtoisilta edellytetään myös kokemusta kenttätyöstä, mutta muissa tehtävissä aiempi tapahtumakokemus tai lajituntemus eivät ole edellytyksiä vapaaehtoiseksi pääsemiselle.

Vapaaehtoisten työtehtäviä jääkiekon MM-kisoissa:

Rakentaminen ja kisailme
Tehtäviä mm. rakentaminen, somistus, kyltitys ja purkaminen. Hakijalta odotetaan tapahtuman visuaalisen ilmeen ja kaupallisen näkyvyyden ymmärtämistä. Tehtävät vaativat reipasta, toimeen tarttuvaa asennetta.

Tapahtuman tukipalvelut
Tehtävät liittyvät tapahtuman IT-palveluihin, asiakasvirran ohjaamiseen ja lipunmyyntiin. Tehtävät vaativat asiakaspalvelu- ja kielitaitoa, ongelmanratkaisukykyä ja teknistä osaamista.

Asiakas- ja VIP-palvelut
Työnkuvassa mm. tapahtuma-alueen sekä kutsuvieras- ja yhteistyökumppanialueiden asiakaspalvelutehtävät. Hakijalta odotetaan positiivista asennetta, pitkäjänteisyyttä sekä asiakaspalvelu-, esiintymis- ja kielitaitoa.

Viestintä- ja mediapalvelut
Tehtäviä mm. mediakeskuksen asiakaspalvelu, mixed zonen ja pressitilaisuuksien järjestelyt, kopiointi- ja lähettipalvelut ja kisauutisten tuottaminen. Hakijan tulee ymmärtää tapahtuman sekä tapahtumassa työskentelevän median tarpeet. Muu viestintäosaaminen lasketaan eduksi. Tehtävät vaativat asiakaspalvelu- ja kielitaitoa.

Turvallisuus- ja kuljetuspalvelut
Tehtäviä mm. tapahtuman kulunvalvonta, kuljetukset ja ensiapu. Hakijan tulee ymmärtää turvallisuuden, kuljetusten ja ohjeistuksen merkitys tapahtuman sujuvuuden ja asiakkaan elämyksen näkökulmasta. Tehtävät vaativat asiakaspalveluhenkeä, kielitaitoa ja reipasta asennetta.

Hae tapahtumavapaaehtoiseksi tästä.

Kilpailujärjestelyt (toimitsija- ja tilastointitehtävät)
Tehtäviä mm. toimitsija-, tilasto- ja tulospalvelu. Hakija ymmärtää kilpailutapahtuman toteutuksen ja on toiminut tai toimii aktiivisesti vastaavissa tehtävissä esim. seuratasolla. Kilpailupuolen toimitsijat koulutetaan maajoukkueturnauksissa ja erillisissä koulutustilaisuuksissa kauden 2011-2012 aikana. Koulutuksissa käydään läpi Kansainvälisen jääkiekkoliiton ottelutapahtuman aikataulua, tarvittavia sääntöjä ja tekniikkaa tehtäväkohtaisesti sekä harjoitellaan toteuttamista aidoissa tilanteissa.

Hae kilpailujärjestelyjen vapaaehtoiseksi tästä.

Share
 
EmediateAd