HockeyBird

looknfeel.png

120122_YOU_Halli_Jaakko_SariTuunainen.jpg

Suomen nuoret alle 16-vuotiaat leijonat voittivat jääkiekkokullan kaikkien aikojen ensimmäisissä talvilajien Nuorten Olympialaisissa Innsbruckissa. Tässä Suomen Olympiakomitean toimittama raportti finaalipelistä!


Kolmen erän jälkeen tilanne oli tasan 1-1 ja jatkoeräkään ei tuonut ratkaisua. Voittomaalikilpailussa Suomen sankareiksi nousivat Manu Honkanen ja Kasperi Kapanen tehden tarvittavat osumat ja maalivahti Kaapo Kähkönen torjuen kahden ensimmäisen venäläisen yritykset.

Ensimmäiset kaksi erää Venäjä hallitsi peliä. Hyvistä tilanteista huolimatta naapurimaa pystyi tekemään vain yhden maalin. Suomen maalilla Kaapo Kähkönen piti Suomen pelissä mukana kerta toisensa jälkeen. Suomellakin oli paikkansa. Venäjä tarjosi Suomelle mahdollisuuksia jäähyjen muodossa, mutta maaliin saakka kiekkoa ei saatu. Myös Suomi selvitti kahden minuutin 3-5 alivoiman toisessa erässä ilman takaiskuja.

120122_YOG_maalintekijat_Hopponen_Honkanen_Kapanen.jpgPeli tasoittui kolmannessa erässä ja kaivatun tasoituksen iski Waltteri Hopponen, kun Suomi pelasi ilman maalivahtia. Peliä oli tuolloin jäljellä enää minuutti ja kaksi sekuntia.

Jatkoerä tarjosi muutaman jännityshetken, muttei ratkaisua.

Voittomaalikilpailu oli suomalaisten näytös. Manu Honkanen ja Kasperi Kapanen viimeistelivät kylmäpäisesti ja maalissa Kaapo Kähkönen torjui kahden ensimmäisen venäläislaukojan yritykset. Kultajuhlat saivat alkaa. Suomi voitti kaikkien aikojen ensimmäisen Nuorten Olympialaisten jääkiekkokullan.

Share
  • Tuoreimmat
  • MM2012
  • U20 MM
Mainospalkki
Mainospalkki
Mainospalkki
Mainospalkki
Mainospalkki
Mainospalkki
  • Leijonat-TV
  • Maajoukkueiden kalenteri
Tämän videon katselu edellyttää Java Scriptin ottamista käyttöön selaimessasi tai toisen selaimen käyttämistä. Sinun tulee mahdollisesti myös päivittää Flash-tiedostojen soitin.
katso video
katso video
katso video
katso video
katso video
Mainospalkki
Mainospalkki
Mainospalkki
Mainospalkki
Mainospalkki
Mainospalkki

Suomen jääkiekkoliiton yhteistyökumppanit:

Mtv3 Canal+ Elisa Karjala Ilta-Sanomat Intrum justitia Pohjola
Finnair Veikkaus TVO Autotalo Laakkonen Sunny Reebok CCM
Biltema Icepeak Sokos hotels RTK palvelu Subway Petrifun Suomen Matkatoimisto Vicks Remax Whirlpool
Turo tailor Oriflame Aldus PlanexNikonForex Vierumäen Urheiluopisto Viking Line Suomen Lehtiyhtymä Cutter & Buck