perjantai, 09 helmikuu 2018 16:13

Ympyrä sulkeutuu – Pentti Lindegrenin ensimmäinen maaotteluselostus elokuussa 1987 pelattu Suomi-Tshekkoslovakia

Kirjoittanut

Kun Suomen ja Tshekin olympialaisten harjoitusottelussa kiekko tippuu sunnuntaiaamuna klo 8.30 jäähän, saavat jääkiekkofanit nauttia taas kerran legendaarisen jääkiekkoäänen, Pentti ”Linkku” Lindegrenin selostuksesta.

Kokemusta ei selostamosta tuolloin puutu, nimittäin ensimmäisen maaotteluselostuksensa Lindegren on vetänyt lähes päivälleen 30 vuotta ja kuusi kuukautta sitten: Lindegren toimi 15.8.1987 Kouvolassa pelatun Kanada Cupin Suomi-Tshekkoslovakia -harjoitusottelun selostajana.

Maaotteluiden lisäksi Lindegren on peliuransa jälkeen selostanut mittavan määrän myös muita otteluita mm. kotimaan, Sveitsin ja Ruotsin Liigasta. Myös NHL on tullut vuosien varrella varsin tutuksi.

- NHL-otteluita minulla on takana enemmän kuin Jari Kurrilla, Lindegren kertoo.

Radio- ja TV-lähetysten lisäksi Lindegrenin ääni on suomalaiselle kiekkoyleisölle tuttua kuultavaa myös jäähalleista – Lindegren on toiminut kuuluttajana Liigassa ja lukuisissa kotimaassa pelatuissa maaotteluissa aina MM-kisoja myöten.

Suomi ja Tshekki kohtaavat olympialaisten harjoitusottelussa sunnuntaina 11.2., ottelu alkaa Suomen aikaa klo 8.30 Etelä-Korean Anyangissa. Kotimaassa ottelua voi seurata suorana lähetyksenä Leijonien Live Stream -kanavalla osoitteessa www.leijonat.fi/live - Jääkiekkoliiton tarjoamassa ilmaisessa live-palvelussa selostuksesta vastaa Pentti Lindegren.

 

Olet nyt

Lisää A-maajoukkueen uutisia